Bloomberg: Nokia harkitsee yritysjärjestelyjä – yhtiö ei kommentoi

Nokia saattaa myydä osia yhtiöstä. VESA MOILANEN / LEHTIKUVA

STT

Vaikeuksissa oleva Nokia harkitsee yritysjärjestelyjä taloustilanteensa kohentamiseksi, kertoo uutistoimisto Bloomberg . Uutistoimiston lähde haluaa pysyä nimettömänä. Nokia ei kommentoinut asiaa Bloombergille.

Lähteen mukaan harkinnassa on useita vaihtoehtoja. Nokia saattaa myydä osia yhtiöstä. Myös yrityskauppa on mahdollinen. Jopa yhdistymistä ruotsalaisen Ericssonin kanssa on väläytetty.

Nokian ja Ericssonin liitto voisi kilpailla paremmin kiinalaista Huaweita vastaan 5g-verkkomarkkinoilla. Yhdistyminen voisi kuitenkin kompastua kilpailuviranomaisiin, sillä 5g-markkinat ovat voimakkaasti keskittyneitä Huawein, Ericssonin ja Nokian ympärille.

Asiasta kertoi Suomessa ensin Kauppalehti .

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. SDP rynnännyt perussuomalaisten ohi, kertoo Alman mielipidetiedustelu
  2. Oikeusvaltiohuolet eivät rajoitu vain Unkariin koronakriisin keskellä
  3. Kehitysvammaisten tehohoitoa on rajattu ennakkopäätöksillä koronaepidemian varalta – "Jokaisen tehohoidon tarve pitää arvioida yksilöllisesti"
  4. Lännen Media: Poliisi aikoo hyödyntää teknistä rekisterikilpien lukua Uudenmaan rajoilla
  5. Kunta-alan työehdoista haetaan sopua sovittelijan toimistossa heti huomenna – osapuolet toivovat koronan vuoksi etäneuvotteluja
  6. Ravintolat suljetaan asiakkailta todennäköisesti lauantaina – valtioneuvosto antoi täydentävän asetuksen
  7. Etäopetus koettelee opettajien ja oppilaiden jaksamista
  8. Ikääntyneille uudet ruokasuositukset: Toimintakyky kuntoon ja vajaaravitsemus kuriin
  9. Heinola kerää nettisivuilleen tekemisvinkkejä arkeen
  10. Ihmisiä voi lomauttaa keskiviikosta alkaen nykyistä lyhyemmällä varoitusajalla
  11. Ruotsin puolella pelätään rajan sulkemisen johtavan terveydenhoidossa katastrofaalisiin seurauksiin
  12. Omaishoitajat ovat joutuneet lujille koronakriisissä – osa vailla vapaapäiviä, osa tiukilla taloudellisesti
  13. Koronakuolemien määrä kasvoi neljällä, tehohoidossa yli 50 potilasta
  14. Hallitus aikoo luopua ehdottomien vankeusrangaistusten täytäntöönpanosta väliaikaisesti – ei koske tutkintavankeudessa olevia
  15. Kärsivällisyys voi olla koetuksella, jos joutuu neuvomaan iäkästä omaista digilaitteiden käytössä etäisyyden päästä – "Ne, jotka haluavat oppia uutta, voittavat", sanoo Enter ry:n Tiina Etelämäki

Näytä lisää