HS: Työttömyyskassa YTK varoittaa tukien viivästymisestä

Sosiaali- ja terveysministeri Pekonen kertoo HS:lle, että hallitus on huolissaan tilanteesta ja etsii siihen kuumeisesti ratkaisua. HEIKKI SAUKKOMAA / LEHTIKUVA
STT

STT

Koronaviruksen aiheuttama talouden äkkipysähdys on johtamassa työttömyystukien maksatuksen viivästymiseen, kertoo Helsingin Sanomat .

Työttömyyskassat uhkaavat ruuhkautua, kun useat yritykset ovat pikavauhtia lomauttamassa työntekijöitään. Yleisen työttömyyskassan YTK:n toimitusjohtaja Sanna Alamäki sanoo HS:lle, että osa maksuista mitä todennäköisimmin viivästyy.

– Jos lomautukset koskevat kevään aikana kymmeniä- tai satojatuhansia suomalaisia yhtäaikaisesti, määrästä aiheutuu ennennäkemätön haaste työttömyysturvajärjestelmälle, Alamäki sanoo.

Sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen (vas.) kertoo HS:lle, että hallitus on huolissaan tilanteesta ja etsii siihen kuumeisesti ratkaisua. Etuuksien maksamista sujuvoittavia toimia valmistellaan ministeriöissä viikonlopun aikana.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Valokuvia pahvilla ja vanerilla Heinolan kirjastossa – Kari Utin näyttely sai alkunsa kokeilusta
  2. "Hullu vuosi 2015" nuorten huumeongelmineen valmensi Tiina Kotila-Paasoa Hartolan yhtenäiskoulun rehtorin tehtävään
  3. Matkailun pikkujättiläinen juhlii Heinolassa – Itä-Hämeen matkailuyhdistykselle valmistuu historiikki
  4. Torin laidalta: On koittanut aika syrjäisten baarien
  5. Joutsa sai lakkauttaa Mieskonmäen koulun, toteaa hallinto-oikeus
  6. Prinssi Harryn ja herttuatar Meghanin tuntevat ihmiset päästettiin ääneen pariskunnasta kertovassa kirjassa
  7. Kotijuhlat tulossa ja korona arveluttaa? – lue lääkäreiden ja viranomaisten ohjeet turvalliseen juhlintaan
  8. Atalanta Italian ainoa toivo – PSG siipirikkona Mestarien liigan puolivälierään
  9. THL:n pääjohtaja: Maskisuositus julkaistaan torstaina – julkiset liikennevälineet erityishuomiona, suosituksesta tulossa alueellinen
  10. Vetter täräytti päälle 91-metrisen Turussa keihäskisan avauskierroksella, Topi Raitanen estevoittoon
  11. Pelaajauransa lopettanut lentopalloilija Olli Kunnari liittyy VaLePan valmennukseen
  12. Rahtikonttiin Espoossa pyrkinyt naamioitunut joukko havitteli poliisin mukaan yli 170 kilon kokaiinilastia – aine jopa 100-prosenttista ja arvo 25 miljoonaa
  13. Koripallolegenda Jordanin ensimmäisestä NBA-sopimuspaperista maksettiin huutokaupassa lähes 50 000 euroa – vaikka kyseessä olikin vain kopio
  14. Kiekko-Espoon Mestis-joukkueeseen liki tuhannen liigapelin ikoni – "Ladan paluu symbolisoi espoolaista kiekkoa"
  15. Turkuun Skopjesta saapuvat matkustajat joutuvat karanteeniin sakkojen tai jopa kolmen kuukauden vankeuden uhalla – karanteenissa pysyttelyä valvotaan puhelinsoitoin

Näytä lisää