Pääkirjoitukset

Pääkirjoitus

Työttömyyden ote hellittää vain hitaasti

Työttömyys hellittää otettaan Itä-Hämeestä varmasti mutta hitaasti. Sysmän ja Pertunmaan työttömyysaste on jo painunut alle 10 prosenttiin, mutta Heinolassa ja Joutsassa kärvistellään edelleen yli 12 prosentin lukemissa.

Nousukauden noste tuntuu koko Päijät-Hämeessä, mutta verrattuna naapuri Kanta-Hämeen lukuihin maakunnan työllisyys on edelleen heikko. Päijät-Hämeen kaikissa kunnissa on vailla työtä vähintään 9 prosenttia työvoimasta, kun Kanta-Hämeessä vain Hämeenlinnan ja Forssan luvut nousevat yli 9:ään, tosin samalla myös yli 10 prosenttiin. Lopella työttömiä on enää hädin tuskin 5 prosenttia työvoimasta.

Talouden nousun taittumisesta on jo merkkejä nähtävissä, vaikkeivät suhdannegurut vielä taantumaa ennustakaan. Hitaamman kasvun kausi on kuitenkin alkamassa, eikä työllisyyden kannata enää odottaa kohenevan parin viime vuoden tahtiin.

Itä-Hämeen työllisyyslukuja kaunistaa väestön nopea ikääntyminen, joka siirtää vauhdilla väkeä kortistosta eläkkeelle. Se ei kuitenkaan muodosta taloudelle pohjaa, joka vahvistaisi seudun asemaa ja helpottaisi sote- ja maakuntauudistukseen sopeutumista.

Kuntien elinvoimatyön pitäisi nyt näyttää kyntensä ennen kuin suhdanne taas kääntyy laskuun.

Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa IH VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset käsiksi Itä-Hämeen maksullisiin sisältöihin.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Suosittelemme

Luetuimmat