Pääkirjoitukset

Pääkirjoitus

Nordea kovan kritiikin kohteena

Nordean päätös sulkea lokakuussa Heinolan konttori on odotetusti saanut kovan arvosteluryöpyn osakseen.

Etenkin vanhempien ihmisten, joilla ei ole tietokonetta käytössään ja nettipankkitunnuksia, on vaikea ymmärtää suuren liikepankin strategista päätöstä. Sitä on perusteltu muiden muassa sillä, että pankkikonttorissa asiointi on viime vuosina tuntuvasti vähentynyt. Keskimäärin konttoriin on saapunut asiakkaita noin 200 viikossa.

Asiakkaiden vähentyminen on suurelta osin tapahtunut pankin omista toimenpiteistä. Suuri vähennys tapahtui viimeksi, kun pankki ilmoitti, että se ei enää jaa tiskeiltä rahaa, vaan setelit pitää nostaa pankkiautomaatista. Lisäksi pankki on Heinolassakin opastanut jo pidempään asiakkaitaan nettipankin käyttämiseen tietokoneilla ja tableteilla.

Nordea menettää varmasti vähintään kymmeniä asiakkaita paikallisille Päijät-Hämeen Osuuspankin ja Helmi Säästöpankin Heinolan konttoreille. Etenkin ikäihmisten suurena toiveena on, että ainakin nämä paikalliset pankit säilyttäisivät konttorinsa Heinolassa.

Pankkimaailmassa on jo pidempään puhaltanut muutosten tuuli. Markkinoille on tullut erilaisia rahoittajia ja rahoitusmuotoja lisää ja jatkossa muutosvyöry vain jatkuu. Paikallisuudella on silti edelleen oma paikkansa.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Lue 2 viikkoa ilmaiseksi

Oletko jo käyttänyt ilmaisen tutustumisjaksosi?

Tilaa IH Verkko Plus 1 kk vain 7,90 € (norm. 12,50 €) ja pääset käsiksi Itä-Hämeen maksullisiin sisältöihin.

Tilaa tästä 1 kk 7,90 €

Oletko jo tilaaja?

Asiasanat:

Suosittelemme

Luetuimmat