Pääkirjoitukset

Pääkirjoitus

Oman kunnan huvit kannattaa katsastaa

Suomen kesä on täynnä tapahtumia, joista suosituimpiin lomalaiset ja viikonloppuvapaan viettäjät matkustavat kaukaakin. Kotimaanmatkalla yksi jos toinenkin kiertelee näyttelyitä ja museoita, joita sattuu osumaan reitille, mutta yllättävän moni tuntuu unohtavan oman paikkakunnan kesäriennot, olivat ne miten laadukkaita tahansa.

Itä-Hämeen kunnista löytyy tänäkin kesänä paljon mielenkiintoista nähtävää ja koettavaa, mikä myös alueen kanta-asukkaiden kannattaisi muistaa. Osallistuminen oman kunnan rientoihin tukee nähtävyyksien ja tapahtumien säilymistä ja kehittymistä, ja saattaa samalla tarjota uusia ja yllättäviä elämyksiä ihmisille, jotka eivät ole museoon, teatteriin, rokkiralliin tai alasarjan jalkapallo-otteluun aiemmin eksyneet.

Kesän alussa moni lomalainen on täynnä aitoa mielenkiintoa mitä moninaisimpia huveja kohtaan, mutta kesän lopussa useimmat heistä tulevat todenneiksi, että suvi sujui niin kuin aina ennenkin, uusia elämyksiä etsimättä ja löytämättä: Ei tullut painettua jarrua museon kohdalla, vaikka näyttely vaikutti mielenkiintoiselta, eikä lähdettyä saunan jälkeen lavatansseihin, vaikka siitä oli puhuttu koko kevät.

Itähämäläisille voisikin heittää haasteen: Tutustukaa tänä kesänä edes yhteen oman tai naapurikunnan nähtävyyteen tai tapahtumaan, jossa ette ole koskaan käyneet.

Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa IH VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset käsiksi Itä-Hämeen maksullisiin sisältöihin.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Suosittelemme

Luetuimmat