Pääkirjoitukset

Pääkirjoitus

Sysmä-raha jaksaa puhuttaa

Sysmä-raha ei ole ainakaan vielä täyttänyt sille asetettuja odotuksia. Oma valuutta jakaa vahvasti mielipiteitä sekä tavallisten kuntalaisten että yrittäjien ja yhdistysten parissa.

Osa palautteesta on positiivista ja innostunutta, ja toisaalta on kiitelty rohkeudesta kokeilla uutta.

Käyttäjiksi on rekisteröitynyt alle 300 kuluttajaa. Rahaprojek­tia vetävän Juri Niemisen mukaan järjestelmästä löytyy tällä hetkellä 2 200 sysmillä maksettua tapahtumaa, joiden kokonaissumma jää alle 100 000 euron.

Niemisen mukaan ilman panostamista sysmä-raha ei tule selviämään, koska nykyinen volyymi ei ole riittävä. Kokeiluluontoinen hanke kestää kuitenkin vuoden loppuun, jolloin yrittäjät ja päättäjät tekevät päätelmänsä kokeilusta. Päätöksen projektin jatkamisesta tekee kunta.

Kesällä sysmien käyttö on kasvanut, mutta lopullinen selvyys sen mielekkyydestä saadaan vasta syksyllä, kun kesäasukkaat ovat poistuneet katukuvasta.

Kovin ruusuista tulevaisuutta sysmälle ei moni tohdi ennustaa. Tämän puolesta puhuu se, että kaikki vastaavat osta läheltä -kampanjat ovat kuihtuneet, kun asiakkaat liikkuvat yhä pidem­pien matkojen päähän hakemaan hyödykkeitään tai risteilevät nettikaupoissa.

Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa IH VerkkoPlus 2 vk 0 € ja pääset käsiksi Itä-Hämeen maksullisiin sisältöihin

Tilaa tästä 2 vk
0 €

Oletko jo tilaaja?

Suosittelemme

Luetuimmat