Pääkirjoitukset

Pääkirjoitus

Maakunnan edustajiksi

Hyvä maakuntavaltuutettu ajaa kansalaisten selkeän enemmistön mielestä koko maakunnan etua eikä ole kansanedustaja.

Näin kansalaiset rajaavat Kunnallisalan kehittämissäätiön teettämässä kansalaistutkimuksessa tehokkaasti maakuntavaltuutetun tekemisiä.

Maakuntavaltuutetun odotetaan myös pitävän hyvin yhteyksiä äänestäjiinsä sekä ajavan äänestäjien etuja ja asiaa. Maakuntavaltuutetun odotetaan myös asuvan omassa kaupungissa tai kunnassa.

Kansanedustaja­-maakuntavaltuutettu-asetelma koetaan hankalana vallan keskittämisenä. Toisaalta se saattaisi rikastuttaa maakuntavaltuuston työskentelyä, sillä tiedonsiirto eduskunnasta maakuntavaltuuston kokouksiin olisi suoraviivaista.

Ristiriitaisuutta ja toisaalta myös avarakatseisuutta liittyy odotukseen siitä, että maakuntavaltuutetun odotetaan asuvan omassa kunnassa tai kaupungissa mutta ajavan koko maakunnan etua.

Maakuntavaltuutetun odotetaan olevan myös aidosti kiinnostunut yhteisten asioiden kehittämisestä, ja hänen toivotaan hankkineen hyvää koulutusta, laajoja suhdeverkostoja sekä omaavan oikeanlaisen puolueen jäsenkirjan. Oman tiensä kulkijalla ei sijaa ole maakuntavaltuustossakaan.

Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa IH VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset käsiksi Itä-Hämeen maksullisiin sisältöihin.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Asiasanat:

Suosittelemme

Luetuimmat