Pääkirjoitukset

Pääkirjoitus

Osakesäästötili ei avaa sijoitustaivasta

Suomessa tulee ensi vuoden alussa käyttöön osakesäästö­tili, joka helpottaa piensijoittajan sijoittamista suoraan pörssiosakkeisiin. Tilin sisällä voi vaihtaa sijoituksiaan ilman veroseurauksia, ja verot lankevat maksettaviksi vasta sitten, kun sijoittaja kotiuttaa rahaa tilin ulkopuolelle.

Mallissa raha tekee koko ajan töitä sijoittajalle, kun varallisuudesta ei lohkea jatkuvasti osaa veroihin. Sitä on kuitenkin arvosteltu torsoksi, koska se ei mahdollista erilaisia sijoitustapoja, vaan ainoa vaihtoehto ovat kurssivaihteluille alttiit ja piensijoittajalle usein vaikeasti hallittavat osakkeet. Tilin käyttö vaatii asiantuntemusta, hermoja ja kärsivällisyyttä, aivan kuten tavallinen osakesäästäminenkin.

Osakemarkkinat eivät pelota sijoittajia syyttä suotta. Loivaliikkeiset osakerahastotkin seuraavat aina jossain määrin indeksejä, mutta suorien osakesijoitusten liikkeet ovat joskus järkyttävän nopeita ja jyrkkiä, jos niissä ovat kiinni ihmisen kaikki säästöt.

Viime syksynä Helsingin pörssin yleisindeksi sukelsi muutamassa kuukaudessa lähes viidenneksen toipuen sitten nopeasti talven aikana. Heilahdus oli kuitenkin pieni verrattuna vuosien 2000–2001 it-kuplan puhkeamiseen, jossa indeksi romahti reilussa vuodessa yli kaksi kolmannesta. Vuosina 2007–2009 pudotus oli samassa ajassa yli kaksi kolmannesta. Perussijoittaja ei moista kyytiä kestä.

Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa IH VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset käsiksi Itä-Hämeen maksullisiin sisältöihin.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Asiasanat:

Suosittelemme

Luetuimmat