Pääkirjoitukset

Pääkirjoitus

Kuntien päätösten pitää olla selkeitä

Kunnallinen päätöksenteko on suoraviivaista hommaa: viranhaltijat valmistelevat, luottamushenkilöt päättävät ja viranhaltijat toteuttavat päätökset. Kun kaikki pysyvät roolissaan, asiat etenevät kuin juna.

Valitettavasti kaikki ei aina toimi niin kuin pitäisi. Päätettä­vien asioiden laaja kirjo vaatii sekä päättäjiltä että valmistelijoilta valtavasti perehtymistä. Eikä sekään aina riitä hyviin päätöksiin, jos päättäjät katselevat tosiasioita poliittisesti väritettyjen linssien läpi eivätkä anna valmistelulle riittävää painoarvoa.

Myös valmistelijat voivat sortua väärään menettelyyn: ohjailla päätöksiä valikoimalla tosiasioita omien tavoitteidensa mukaan ja sabotoida vastustamiensa päätösten toteutusta esimerkiksi jarruttamalla tai suorastaan toimimalla vastoin päätöksiä.

Yksi esimerkki huonosta päätöksenteosta on Heinolan Kanervala, jonka kohtalo on jäänyt roikkumaan ristiriitaisten valmistelujen ja päätösten löysään hirteen. Kukaan ei vieläkään varmuudella tiedä, loppuuko Kanervalan toiminta vuoden lopussa, vai antaako valtuusto sille jälleen jatkoaikaa.

Hyviä päätöksiä syntyy vain osaavalla valmistelulla, johon varataan riittävästi aikaa. Sen jälkeen pitää tehdä yksi selkeä linjapäätös, joka ohjaa alemman tason ratkaisuja ja niiden toteutusta. Kun yhteinen päätös on tehty, pitää kaikkien myös sitoutua siihen.

Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa IH VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Itä-Hämeen sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Suosittelemme

Luetuimmat