Pääkirjoitukset

Pääkirjoitus

Kala tuo uutta leipää heinolalaisten pöytiin

Heinolan Sahanniemessä sijaitsevaan Stora Enson entiseen aaltopahvitehtaaseen suunnitellaan 15 miljoonan euron kalankasvatuslaitosta, joka tulee työllistämään yli 50 henkilöä.

Suunnitelma iskee ajan hermoon. Kotimaisen kasvatetun kalan kysyntä on vahvassa kasvussa, ja valtio tavoittelee manner-Suomen vesiviljelyn lisäämistä kolminkertaiseksi vuoteen 2022 mennessä. Se tarkoittaisi noin 20 miljoonan kilon vuosituotantoa. Yksin Heinolan laitos tavoittelee kolmen miljoonan kilon vuosisatoa.

Hanke on hieno uutinen Heinolalle. Jälleen yksi tyhjilleen jäänyt teollisuustila saa uutta käyttöä, joka paikkaa Heinolan kuluvan vuosikymmenen alussa kärsimiä raskaita työpaikkamenetyksiä.

Heinolaan suunniteltu laitos käyttää tuotannossaan kiertovesikasvatusta. Se on kalankasvatusmenetelmä, jossa vettä kierrätetään pumppaamalla kasvatusaltaan ja puhdistuslaitteiston välillä. Verrattuna perinteiseen kalanviljelyyn kiertovesikasvatus säästää merkittävästi vettä ja ympäristöä.

Kasvatuskalan ohella suomalaisten pitäisi panostaa enemmän myös luonnonkalaan. Sisävesissä riittää pientä ja isompaakin kalaa, mutta kaupasta kalansa ostavien kuluttajien ruokapöytään sitä päätyy kovin vähän.

Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Jatka lukemista Heinolan Citymarketin tarjoamana 2 vk maksutta!

Tilaa IH VerkkoPlus 2 viikoksi maksutta ja pääset lukemaan kaikki Itä-Hämeen sekä ESS.fi -verkkopalvelun maksulliset sisällöt.

Tilaa tästä 2 vk
0 €

Oletko jo tilaaja?

Suosittelemme

Luetuimmat