Pääkirjoitukset

Pääkirjoitus

Uudet asukkaat otettava yhteisöön

Heinolan kaupunki järjesti viime viikolla tervetulotilaisuuden uusille asukkaille, niin syntyneille kuin muuttaneillekin. Tapahtumaan oli tänä vuonna otettu mukaan myös kaupungin yhdistykset.

Tilaisuuden järjestäjiä voi onnitella hyvästä ideasta. Uudelle paikkakunnalle muuttanut ihminen lähtee usein tyhjästä rakentamaan siteitä uuteen asuinyhteisöönsä, ja siinä yhdistysten tarjoamista harrastusmahdollisuuksista voi olla suuri apu.

Jos muuttajan ainoa ikkuna paikkakunnan elämään on oma työpaikka – jota sitäkään ei esimerkiksi eläkeläismuuttajilla ole – ei hänelle välttämättä synny kovin vahvaa sidettä uuteen asuinpaikkaansa. Mitä vähemmän yhteisöllistä elämää ihmisellä on kotipaikkakunnallaan, sitä matalampi on poismuuton kynnys.

Kunnan kuin kunnan kannattaa siis panostaa muuttajien sisäänajoon, yhteisöön ottamiseen ja uuteen kotikuntaan sitouttamiseen. Joiltain uuden sosiaalisen kehyksen luominen käy kuin itsestään, mutta toiset kaipaavat kotiutumiseen enemmän työkaluja – usein sitä enemmän, mitä pienemmästä paikkakunnasta on kyse.

Yhteisöt eivät synny tyhjästä, vaan yhteisestä tekemisestä ja yhteisistä asioista. Mitä enemmän niitä on, sitä vahvempi on yhteisön elinvoima.

Viuhko Ari
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Jatka lukemista Heinolan Citymarketin tarjoamana 2 vk maksutta!

Tilaa IH VerkkoPlus 2 viikoksi maksutta ja pääset lukemaan kaikki Itä-Hämeen sekä ESS.fi -verkkopalvelun maksulliset sisällöt.

Tilaa tästä 2 vk
0 €

Oletko jo tilaaja?

Suosittelemme

Luetuimmat