Pääkirjoitukset

Pääkirjoitus

Taksiuudistus vaatii täyskäännöstä

Uuden hallituksen liikenneministeri Sanna Marin (sd.) lupaa nopeaa korjausta edeltäjänsä Anne Bernerin (kesk.) taksiuudistukseen, joka on kuumentanut kansan tunteita jo toista vuotta. Täyskäännöksen tarve onkin ilmeinen, niin huonot ovat olleet taksielinkeinon vapauttamisen tulokset.

Jo ennakolta oli selvää, että uudistus heikentäisi maaseudun taksipalveluja ja asiakkaiden luottamusta takseihin. Yllätys ei ollut sekään, että harmaa taksiliikenne on lisääntynyt ja valtion verotulot laskeneet.

Ruotsin kokemusten pohjalta oli myös odotettavissa, että taksien hinnoittelu villiintyisi ja hinnat nousisivat. Ainoa lupaus, jonka uudistus on edes jossain määrin täyttänyt, on taksien parantunut saatavuus kasvukeskuksissa.

Kun uudistuksen syntilistaan lisätään kilpailutettujen Kela-taksien heikentynyt palvelutaso, jää viivan alle niin pitkä miinus, että kenenkään on vaikea kiistää korjaavien toimenpiteiden tärkeyttä.

Jotain pitäisi tehdä, mutta mitä? Voidaanko taksien entinen toimivuus ja luotettavuus vielä palauttaa palaamalla vanhaan järjestelmään, vai pitääkö luoda jälleen uusi malli, joka poistaisi nykyisen pahimmat ongelmat?

Onnistuuko liikenneministeriöltä poliittinen käsijarrukäännös, jossa vauhti säilyy, mutta suunta vaihtuu päinvastaiseksi?

Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa IH VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Itä-Hämeen sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Suosittelemme

Luetuimmat