Pääkirjoitukset

Pääkirjoitus

Koulurakentamisesta turha rakentaa riitaa

Heinolan kouluhankkeiden kohoavat kustannukset ja oppilasennusteisiin nähden suuri koko herättävät keskustelua, joka on syytä käydä. Aihetta puitaessa ei kuitenkaan kannata sortua lasten ja talouden vastakkainasetteluun, vaan katsoa asiaa laajemmasta näkökulmasta.

Kaikki heinolalaiset ovat toivottavasti yksimielisiä siitä, että vuosia väistötiloissa viettäneet koululaiset pitää saada ripeästi toimiviin, terveisiin ja ajanmukaisiin tiloihin. Yksimielisyys vallitsee luultavasti myös siitä, että hyvä ja riittävä opetus on tärkeämpää kuin komeat seinät.

Kaikki päättäjät voinevat myös allekirjoittaa linjauksen, että koulurakentaminen ei saa ajaa kaupungin taloutta niin ahtaalle, että se pakottaa tinkimään kohtuuttomasti muista palveluista. Kouluverkon koon pitää olla realistisessa suhteessa siihen, kuinka paljon oppilaita kouluihin on 2020-luvulla tulossa.

Jos kaikesta tästä voidaan olla yksimielisiä, tarvitsee linjata enää yksi asia: Onko Heinolassa tulevaisuudessa paljon erikokoisia lähikouluja vai muutama iso koulu, joihin oppilaat on keskitetty? Nykyisillä suunnitelmilla kaupunki rakentaa kouluille niin isoja puitteita, että niihin mahtuvat molemmat mallit.

Keskustelua tarvitaan, mutta se pitää käydä ripeästi, liiaksi viivyttämättä muutenkin kovin hitaasti edenneitä kouluhankkeita.

Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa IH VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Itä-Hämeen sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Suosittelemme

Luetuimmat