Pääkirjoitukset

Pääkirjoitus

Työmarkkinasyksyn vaikeus ei yllättänyt

Työmarkkinasyksystä on muodostunut vaikea, mikä ei taatusti ollut yllätys ainakaan työmarkkinoiden asiantuntijoille. Postin erityistilannetta hekään tuskin pystyivät ennustamaan, mutta muuten tiukan sopimusväännön merkit olivat ilmassa jo pitkään.

Työnantajaien ja työntekijöiden välille kertyi melkoisesti painetta jo Juha Sipilän hallituksen aikana. Taantuman paineessa syntynyt kilpailukykysopimus nousi kiistakapulaksi heti suhdanteiden parannuttua, ja nyt sen jatkosta taitetaan peistä juuri niin kiivaasti kuin sopi odottaakin. Työntekijäpuolella on hampaankolossaan muutakin, koska se kokee olleensa alakynnessä neljä viime vuotta.

Kun pääministerin tuolilla nyt istuu SDP:n Antti Rinne, kokevat työntekijäliitot saaneensa itselleen vahvemman selkänojan ja ovat valmiita panemaan neuvotteluissa kovan kovaa vastaan. Toisaalta myöskään työnantajapuoli ei enää tunnu kantavan yhtä suurta huolta työmarkkinarauhasta kuin Sipilän hallituksen aikana, vaan on asemoinut itsensä lievästi oppositioon.

Aika näyttää, ennakoiko tämä syksy koko vaalikauden yleissävyä, vai koettaako paineiden purkautumisen jälkeen rauhallisempi jakso. Paljon riippuu siitä, mikä on sopimusvääntöjen lopputulos, jonka kanssa molemmat osapuolet joutuvat elämään.

Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa IH VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Itä-Hämeen sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Suosittelemme