Torin laidalta
Risto
Pohjanen
risto.pohjanen@mediataloesa.fi

Torin laidalta

Pohjolan murhe yleisurheilussa

Viikko sitten Turussa järjestettiin yleisurheilun Paavo Nurmi Games -kilpailut. PNG kuuluu Kansainvälisen yleisurheiluliiton IAAF:n toiseksi korkeimman tason kilpailusarjaan World Challengeen.

Kun Suomessa yleisurheillaan kesäkuun alussa, on melko todennäköistä, että sää ei ole kaikkein otollisin ainakaan pika- ja aitajuoksuja eikä varsinkaan hyppyjä silmällä pitäen. Niin kävi tänäkin vuonna: sää taisi olla kisapäivänä kylmempi kuin kertaakaan lähes kuukauden ajanjaksolla kisoista taaksepäin.

Kilpailut käytiin reilussa kymmenessä asteessa, ja kisojen viimeisen lajin, naisten 100 metrin aitajuoksun, aikana lämpötila oli tasan kymmenen astetta. Voi hyvin kuvitella sen harmituksen, mikä järjestäjillä oli, kun vielä kaksi päivää aikaisemmin Turussa mitattiin hellelukemia.

”Nyt ollaan Pohjoismaissa, joten illat voivat olla lämpimiä, mutta myös hyvin viileitä”, luki muutama vuosi sitten yleisurheilun Timanttiliiga-kilpailusarjassa mukana olevan Tukholman osakilpailun nettisivuilla. Viesti oli tarkoitettu kisoihin saapuville median edustajille. Kyseisenä vuonna kilpailut järjestettiin heinäkuussa.

Tänä vuonna yleisurheilun ykköskategorian kilpailusarjaan kuuluva Tukholman osakilpailu järjestettiin 10. kesäkuuta. Sitä ennen Timanttiliigassa kilpailtiin Oslossa 7. kesäkuuta.

IAAF:n yleisurheilukalenterissa olisi paljon rukattavaa. Koska Pohjoismaissa kesäsää on usein varsinkin alkukesästä kehno, pitäisi Turun, Tukholman ja Oslon kisat ehdottomasti siirtää heinäkuulle tai aivan elokuun alkuun. Tämäkään ei takaisi mitään, mutta ainakin parantaisi hyvän kisasään todennäköisyyttä.

Tänä vuonna Timanttiliigan heinäkuun osakilpailut järjestetään Lausannessa, Monte Carlossa ja Lontoossa. Kaiken huippuna on kalenteriin heinäkuun 13. päiväksi merkitty Rabat! Lontoota lukuun ottamatta sään voi näissä paikoissa olettaa olevan tulosten kannalta riittävän lämmin jo kesäkuussa.

Kuka kääntäisi IAAF:n pomojen päät, jotta Pohjolan kisoille annettaisiin järkevämpi paikka kalenterissa?

Risto Pohjanen
risto.pohjanen@mediataloesa.fi
Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa IH VerkkoPlus 2 vk 0 € ja pääset käsiksi Itä-Hämeen maksullisiin sisältöihin

Tilaa tästä 2 vk
0 €

Oletko jo tilaaja?

Asiasanat:

Suosittelemme

Luetuimmat