Torin laidalta
Osmo
Kuisma
osmo.kuisma@itahame.fi

Torin laidalta

Hyviä löylyjä?

Perisuomalaisiin juhannusperinteisiin kuuluu sytyttämisten, sammumisten ja hukkumisten ohella saunominen. Saunomista tarkastellaan nimenomaan perinteenä, mutta mielestäni sauna pitäisi jo viimein tuoda nykyaikaan.

Vireillä on hanke suomalaisen saunomisen saamiseksi Unescon aineettoman kulttuuriperinnön kansainvälisiin luetteloihin. Hyvä, jos kaikkialla maailmassa opitaan tuntemaan saunominen. Toivoa sopii, että myös me suomalaiset saisimme tietoa siitä, mitä saunominen ja löyly ihan oikeasti ovat. Sitä ei ole tutkittu kovinkaan tieteellisesti ja teknisesti.

Väitöskirjoja saunomisen terveysvaikutuksista on tehty ainakin viisitoista kappaletta. Ne perustuvat saunojien tuntemuksiin. Tieteellistä mittausta näissä tutkimuksissa edustavat lähinnä verenpaine- ja kuumemittarit.

Muut saunasta tehdyt väitöskirjatutkimukset käsittelevät saunomiseen liittyvää perimätietoa, tarinoita ja uskomuksia.

Tuoreimman saunaväitöskirjan tekijä Laura Seesmeri on hänkin filosofian maisteri. Hän on tarkastellut ­saunomista Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran keräämän materiaalin sekä kiuasmainosten pohjalta. Tarinoita kaikki tyynni.

Seesmeren motto on, että sauna on suomalaisen aikakone. Saunominen vie suomalaisen ajatukset lapsuuteen ja vieläkin syvemmälle esihistorian syvyyksiin. Myös kiukaiden valmistajat mainostavat keksintöjään esihistoriallisen alkulöylyn hengellä.

Virallisiksi saunakulttuurin asiantuntijoiksi itsensä nimittäneet tahotkin perustavat väitteensä vanhoihin uskomuksiin. Uuteen tietoon suhtaudutaan epäillen ja torjuvasti.

Kyllähän vanhallakin tiedolla ja tekniikalla voidaan saada aikaan hyvät löylyt, mutta ei kai se haittaisi, jos tutkittaisiin puolueettomasti, mistä hyvät tai huonot löylyt johtuvat.

Pelkästään vanhaan tietoon luottamalla ajaudutaan tilanteeseen, jota Akseli Gallen-Kallela on kuvannut taulussaan Saunassa. Siinä ukot istuvat savusaunan ylälauteilla, uunissa palaa tuli ja tyttö lisää puita uuniin. Sellainen löylykokemus on varmasti kuolematon, mutta saunojat eivät.

Paremman tiedon puuttuessa pitänee lähteä siitä, että löyly on hyvää silloin, kun se tuntuu hyvältä.

Hyviä juhannuslöylyjä!

Osmo Kuisma
osmo.kuisma@itahame.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa IH VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset käsiksi Itä-Hämeen maksullisiin sisältöihin.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Suosittelemme

Luetuimmat