Torin laidalta
Osmo
Kuisma
osmo.kuisma@itahame.fi

Torin laidalta

Lapsuuden kesät

Vanhemmiten ihminen tulee lapseksi jälleen, ja alkaa muistella lapsuuden kultaisia kesiä.

Kultaisia lapsuuden kesistä teki ainainen auringonpaiste. Sehän oli hyvä juttu, jos sattui pitämään ainaisesta auringonpaisteesta. Minun mieleeni aurinkoiset päivät jäivät lähinnä siitä, että auringonpolttamia polvitaipeita kuumotti vielä illallakin, ja pellavainen lakana tuntui hiekkapaperilta.

Ainaisesta auringonpaisteesta oli se hyöty, että pientareet olivat punaisenaan makeita metsämansikoita. Kun autoliikennettä oli vähän, ja bensiinin lisäaineena käytettyä lyijyä pidettiin pelkästään teknisenä kehitysaskeleena, mansikoita saattoi popsia suoraan maantien laidasta. Eikös se lyijy vaikuta haitallisesti juuri muistiin, joten senkin takia lapsuusajan muistot ovat epäluotettavia.

Yhden mansikkapaikan muistan erityisen hyvin. Olimme heinäpellolla. Minun tehtäväni oli laittaa seipäisiin tapit sitä mukaa, kun aikuiset mättivät niille heiniä. Huomasin pientareella mättään, joka oli punaisenaan mansikoita. Hyppäsin ojan yli ja juuri, kun olin ojentamassa kättäni mansikoita kohti, huomasin mättäällä suuren kyykäärmeen. Minulle tuli kiire takaisin ojan yli.

Toisella kertaa mansikkamättään alla oli ampiaispesä. Ampiaiset tökkivät minua polvitaipeisiin sillä seurauksella, että hetken kuluttua turvonneet jalat eivät taipuneet kunnolla kävelyaskeliin.

Paitsi, että lapsuudessa aurinko paistoi aina, niin myös uimavesi oli aina lämmintä. Mistähän se sitten johtui, että järvessä pulikoimisen jälkeen uimarin huulet olivat siniset, iho kananlihalla ja hampaat löivät loukkua.

Kun vesi sitten oli oikeasti lämmintä, sen virkistävä vaikutus jäi lyhyeksi. Kun kotipihalla alkoi tuntua liian helteiseltä, kävelimme kylän pyykkirantaan pulikoimaan. Kun sitten kiipesimme takaisin kotimäelle, olikin taas niin kuuma olo, että piti lähteä uudelleen uimaan. Minun kohdallani uimiseen tuli vähän pitempi tauko vasta, kun sain järvisyyhytartunnan, ja taas olivat polvitaipeet turvoksissa.

Nämä kultaiset lapsuusmuistot tulivat mieleeni siitä, että tänä kesänä metsämansikka on kukoistanut, kun kuivuudesta kärsivät heinäkasvit eivät ole peittäneet sitä. Makeita metsämansikoita löytyy pihapiiristä. Niissä on se kultaisen lapsuuden maku. Etenkin siinä marjassa, jonka kylkiäisenä suuhun menee marjalude.

Sitähän se kultainen lapsuus olikin: Itku pitkästä ilosta, pieru pitkästä naurusta.

Osmo Kuisma
osmo.kuisma@itahame.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa IH VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset käsiksi Itä-Hämeen maksullisiin sisältöihin.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Suosittelemme

Luetuimmat