Torin laidalta

Torin laidalta

Kaikki hyvä loppuu aikanaan

Jalkapallon maailmanmestaruuskilpailut ovat haukanneet suurimman osan ajastani viimeisien viikkojen aikana. Pelejä jännittäessä on vierähtänyt tolkuton määrä aikaa. Joka neljäs vuosi järjestettävät kisat ovat mielestäni upein tapahtuma urheilussa, ja Venäjän kisojen henki tuntui vahvasti Heinolaan asti.

Kuulun siihen kategoriaan, että jokainen peli pyritään katsomaan. Jos hetkikin jää välistä, syyn on oltava äärimmäisen painava. Arvokisajalkapallo on jotain niin upeaa, että ei sitä voi jättää välistä. Pelkät pelit eivät ole se pointti, vaan kokonaisuus. Kaikki mitä kisojen ympärillä tapahtuu pyritään rekisteröimään omaan päänsisäiseen tietokantaan, ja keskustelut ajautuvat ennemmin tai myöhemmin MM-jalkapalloon. Se on upeaa.

Itselläni ei ole erityistä suosikkimaata, jota kannattaisin, vaan pyrin seuraamaan kaikkia tasapuolisesti. Kisojen aikana muodostuu kuitenkin omia lemppareita, olivat ne sitten joukkueita, pelaajia tai valmentajia. Lionel Messiä pidän parhaimpana jalkapalloilijana, mutta esimerkiksi näissä kisoissa on ollut ilo seurata isäntämaa Venäjän rohkeita suorituksia ja Belgian tähtisikermän upeaa pelaamista. Tanskan maalivahti Kasper Schmeichel teki lähtemättömän vaikutuksen otteillaan.

MM-kisoja seuratessani läsnä on pikkupoikamainen innostus ja kiihko turnausta kohtaan, enkä toistaiseksi ole löytänyt vastaavaa tunnetta urheilun ulkopuolelta.

Jalkapallo on yhdistävä tekijä, ja yhteisöllisyys on vahvasti mukana, kun katselee tv-lähetyksiä Venäjältä. Lieveilmiöt olivat tipotiessään, ja esimerkiksi huliganismi on saatu lähes kitkettyä pois upean lajin kimpusta.

Nyt herää vain kysymys, millä täytän tyhjiön kun kisat loppuivat? Tietysti voin katsoa ja seurata muuta urheilua sekä esimerkiksi kotimaista jalkapalloa. Siinä ei kuitenkaan ole vastaavanlaista tunnelmaa.

MM-kisat on massiivinen futisnäytelmä, joka sisältää iloja, suruja, voittoja, tappioita, historiaa ja ennen kaikkea sitä suurta kisahuumaa. Sellaiselle on vaikea löytää korviketta. Odotetaan siis taas neljä vuotta.

Nuutti Vihtilä
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa IH VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset käsiksi Itä-Hämeen maksullisiin sisältöihin.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Asiasanat:

Suosittelemme

Luetuimmat