Torin laidalta
Esa
Arvekari
esa.arvekari@itahame.fi

Torin laidalta

Pakotettu malli, Porin tyyliin

Varhaismurrosikäisenä vietin kesiä isovanhempien hoivissa Porissa. 70-luvulla matka Jyväskylästä Poriin vastasi ulkomaille lähtöä. Reissu vei aamusta iltaan.

Kotikasvatukseni ei valmistanut minua Poriin. Kaupunki ei voinut olla Suomessa, koska siellä vallitsivat eri lait.

Käytännössä kasvatusvastuu luiskahti minua pari vuotta vanhemmalle enolleni, joka oli jo perehtynyt tupakan sauhutteluun, kaljan naukkailuun ja Beatles-musiikkiin.

Ajelimme bussilla uimaan helteiseen Yyteriin. Pummilla tietty.

Kun Porin kolli syksyllä siirrettiin Jyväskylään, tuntui elämä kuolettavan tylsältä. Olin kasvanut ulos kurahousuista.

Kun muutama päivä sitten matkustimme Poriin, mietin että Pori on yhä omapäinen ja kesyttämätön.

Porissa on leppeä sää. Tälläkin reissulla lämpötila hipoi 30:ä astetta ja aurinko hiillosti täydeltä terältä.

Yleensä aurinkoisten seutujen asukkaat ovat sosiaalisia ja iloluontoisia. Kun tähän lisätään vielä huippusileä maasto, luulisi sen tasoittavan kansanluonnetta.

Kaikkea muuta. Porilaiset ovat niin särmikkäitä, tiukkoja ja väittelynhaluisia, että se saa muualta tulleen tuntemaan, että hän on tunkeutunut alueelle laittomasti. Porilaiset sorvaavat kaikille ilmiöille omat säännöt.

Neuvo Poriin menijälle; kun porilainen hyökkää, ei kannata jäädä tuleen makaamaan. Pitää kiistää kaikki ja mätkiä sanan säilällä takaisin.

Asuntomessuilla oli tietty porilainen liikennemalli, joka hyljeksi vauvaperheitä. Siis lapsiperheitä, siis messujen tärkeintä potentiaalista asiakaskuntaa.

Kadut oli osin suljettu, toiset umpikujia. Pakotettu reitti kulki paikoin talojen läpi, jolloin sisäänmeno-ovi ja rattaat jäivät eri kortteliin, kuin ulosmeno-ovi.

Rattaita olisi pitänyt työnnellä korttelikaupalla alueiden ympäri helteessä. Jäi tekemättä.

Olisin halunnut survaista sanan säilän messujen operatiiviseen johtajaan, Hartolan ex-kunnaninsinööriin Heikki Vuorenpäähän. Jäi sikseen, koska hän tuskin olisi nauttinut porilaisesta väittelystä.

Esa Arvekari
esa.arvekari@itahame.fi

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Tilaa IH Verkko Plus 1 kk vain 7,90 € (norm. 12,50 €) ja pääset käsiksi Itä-Hämeen maksullisiin sisältöihin.

Tilaa tästä 1 kk 7,90 €

Oletko jo tilaaja?

Suosittelemme