Torin laidalta

Torin laidalta

Mitä pelkäät, metsänomistaja?

Uskokaa tai älkää, jokamiehenoikeudet eivät ole kaikkien mielestä ensinkään hyvä asia. Näin voi päätellä Sirkka-Liisa Anttilan (kesk.) kannanotosta, josta Maaseudun Tulevaisuus uutisoi laajasti 28. syyskuuta. Anttila oli sydämistynyt Ylen Mennään metsään -kampanjasta, jossa kirjattiin ylös suomalaisten metsässä käyntejä ja kannustettiin ihmisiä jalkautumaan poluille ja marjamättäille. Kampanjan tavoitteena on saada jokamiehenoikeudet Unescon aineettoman kulttuuriperinnön listalle. Anttilan mukaan kampanja oli väärin toteutettu, koska kukaan ei ollut kysynyt metsänomistajien mielipidettä asiasta.

Jutun mukaan jokamiehenoikeudet herättävät joissakin metsänomistajissa jopa pelkoa. Koska kampanjan toteutus oli Anttilan mielestä pahasti pielessä, hän kertoi MT:n jutussa ottavansa asian esille Ylen hallintoneuvoston kokouksessa. Hallintoneuvosto on nimellisesti Ylen ylin päättävä elin. Siihen kuuluu lukuisia poliitikkoja.

Anteeksi, mutta saako tässä kohtaa nauraa. Minäkin omistan metsää, kuten melkein kaikki sukulaisenikin. Enpä ole koskaan kuullut, että jokamiehenoikeudet aiheuttaisivat metsänomistajissa pelkoa. He saattavat pelätä myrskytuhoja, EU:n uhkaamia hakkuurajoitteita ja jotkut ehkä karhua, mutta että marjastajia ja retkeilijöitä. Väite on yhtä absurdi kuin jos joku sanoisi, että maapallo on littana ja tehty appelsiininkuorista.

Jos äsken nauratti, niin nyt itkettää. On pöyristyttävää, jos Anttila vie asian hallintoneuvostoon. Koko neuvoston asema tuntuu täysin epäuskottavalta, jos poliitikot alkavat määräillä journalisteja. Koska journalismiahan ei tehdä sillä periaatteella, että joku voi ottaa nokkiinsa. Jokamiehenoikeudet ovat Suomen valtiovallan tunnustamat ja jokainen metsänomistaja tietää metsää ostaessaan, että palstalle voi ilmestyä marjastajia ynnä muita. Koska kyse ei ole kiistasta, ei toimittajalla ole mitään velvollisuutta kuulla metsänomistajia ellei se tuo juttuun muuta lisäarvoa. Media Anttilan logiikalla ei tarkoita enää riippumatonta journalismia. Pikemminkin propagandaa tai mainontaa.

Anna Onali-Ovaska
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa IH VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset käsiksi Itä-Hämeen maksullisiin sisältöihin.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Asiasanat:

Suosittelemme

Luetuimmat