Torin laidalta
Sari
Asikainen
sari.asikainen@itahame.fi

Torin laidalta

Aamuväsymys ei ole laiskuutta

Puhelimen piipitys herättää, kuten joka aamu. Edellisillan valvominen puoleenyöhön saakka painaa silmäluomissa, ja asetan kellon torkkuherätykselle. Ja toisen kerran. Vähintään myös kolmannen.

Raahaudun usein työpaikalle juuri sillä viimeisellä hetkellä, kun voi vielä sanoa, ettei varsinaisesti myöhästy. Koetan piristyä kahvin voimalla, mutta paras työteho alkaa irrota vasta iltapäivän puolella.

Toisaalta aamuväsyneelle iltavuorot ovat usein kuin unelmaa: aamulla saa luvan kanssa nukkua pidempään!

Varhaisen aamuherätyksen tuntee todella vasta illalla, kun leuat ovat revetä haukotuksen voimasta. Sitten tapahtuu jotakin: kello kymmenen jälkeen mieli alkaa piristyä ja aktiivisuustaso nousee. Jos yritän kallistaa pään tyynyyn ennen puoltayötä, unta saa odotella.

Siksi päivästä toiseen kaava toistuu samana: valvon myöhään, herään liian aikaisin ja olen väsynyt.

Iltavirkkuus on kuitenkin asia, josta ei oikein saisi puhua. Meitä illan kukkujia ja aamun nukkujia pidetään edelleen vähän laiskoina, kun emme viitsi taipua enemmistön helposti hallitsemaan vuorokausirytmiin. Aamuvirkkujen kun tuntuu olevan harmittavan vaikea ymmärtää sitä, että rytmiä ei noin vain muuteta.

Viikonloppuisin ja lomalla oma sisäinen rytmi saa vallan, ja nukun kahdeksan ihanaa tuntia kello 01–09. Se on aika kaukana siitä, mihin arjessa pystyisi.

Sillä, että ihminen joutuu elämään väärässä rytmissä, ei voi olla hyviä vaikutuksia ihmisen terveyteen. Jonkin verran aiheesta jo tiedetäänkin, ja terveyshaittojen arvellaan olevan merkittäviä.

Kadehdin heitä, jotka nousevat aamuviideltä käymään postilaatikolla ja valmistautuvat päivään sanomalehden ja kahvikupposen äärellä. Minäkin haluaisin olla niitä ihmisiä, jotka kesällä ehtivät aamu-uinnille ennen töihin menoa, tai ihan vain nauttimaan aamun hiljaisuudesta.

Mutta kyllä öisessä tähtitaivaassa tai kuutamouinnissakin on toisaalta oma viehätyksensä.

Sari Asikainen
sari.asikainen@itahame.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Jatka lukemista Heinolan Citymarketin tarjoamana 2 vk maksutta!

Tilaa IH VerkkoPlus 2 viikoksi maksutta ja pääset lukemaan kaikki Itä-Hämeen sekä ESS.fi -verkkopalvelun maksulliset sisällöt.

Tilaa tästä 2 vk
0 €

Oletko jo tilaaja?

Suosittelemme

Luetuimmat