Torin laidalta
Sari
Asikainen
sari.asikainen@itahame.fi

Torin laidalta

Ei lihaa tarvita pöytään joka päivä

Ilmastonmuutosahdistuksen keskellä olen alkanut pohtia perheemme ruokatottumuksia. Olen ylpeä siitä, että valtaosa ruuasta valmistetaan itse ja yhä useammin perunan, riisin tai pastan sijaan (ja liki aina ainakin oheen) lautasille nostetaan kasviksia.

Syömme kuitenkin ihan liikaa lihaa, ja norjalainen kassilohi on myös liian tuttu arkipäivien pelastaja. Hyvää lihansyönnissämme on se, että ulkomaiset lihatuotteet jäävät kaupan hyllylle, ja pyrimme ostamaan lihaa mahdollisuuksien mukaan suoraan tuottajilta.

Moni tuntui suuttuvan, kun Ylen vaalikeskustelussa esiin nousi mahdollisuus ohjata kuluttajia ostamaan lihatuotteita, joiden hiilijalanjälki olisi mahdollisimman pieni. Ja miten ohjaus sitten tehtäisiin – no verottamalla tietenkin, ja siitähän se riemu repesi.

Vaikka osa tuntui suuttuvan hiilijalanjälkiverosta suomalaisten tuottajien puolesta, hehän itse asiassa olisivat ­uudistuksessa voittajia – esimerkiksi valtamerten takaa tuotava liha voisi kärsiä hiilijalanjälkiverossa sellaisen hinnannousun, että suomalainen liha alkaisi löytää tiensä ostoskoreihin entistä useammin. Tällä hetkellä kun tuhansien kilometrien päästä tuotava pihvi voi todella olla suomalaista tuotetta halvempi.

En ole verojuridiikan asiantuntija, mutta joku viisas pykälä todennäköisesti estää ilmasto­veron lätkäisemisen.

Suomalaisen tuntuu olevan vaikeaa myöntää, että liha on aivan liian halpaa, ja että osin siksi syömme sitä aivan liian paljon. Mutta alkutuottajakin voisi paremmin, kun nostaisimme yhteisellä päätöksellä lihan kilohintaa – siis muutenkin kuin verottamalla.

Liha pitäisi mieltää luksustuotteeksi, joka ei kuulu ruokapöytään jokaisena arkipäivänä. Ilmastoteko olisi myös se, että mahdollisimman moni korvaisi tuotantoeläinten lihan riistalla. Riistalihan saatavuus voi tosin muodostua ongelmaksi, vaikka yksittäiset metsästäjät ja metsästysseurat saavatkin myydä tietyn määrän lihaa suoraan kuluttajille. Kynnykseksi voi nousta myös se, että lihan on oltava nylkemätöntä ja kynimätöntä.

Sari Asikainen
sari.asikainen@itahame.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa IH VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Itä-Hämeen sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Suosittelemme

Luetuimmat