Torin laidalta
Ari
Viuhko
ari.viuhko@itahame.fi

Kotiseutuhenki voi kantaa pitkälle

Kuva: Sami Lettojärvi

Kesälomani vierähti pääasiassa mökillä, vanhan kotiseutuni maisemissa Somerolla.

Kun vuonna 1987 muutin sieltä Tampereelle opiskelemaan, perinteisen maalaispitäjän tulevaisuus näytti heikolta. Lähikaupungit kasvoivat, mutta Someron väkiluku oli jo painunut alle 10 000:n ja jatkoi laskuaan uhkaavaa vauhtia.

Yli 30 vuotta myöhemmin voin vain ihmetellä, miten elinvoimaisena Somero on sittenkin säilynyt.

Minun nuoruudessani Somero pyrki ja lopulta pääsikin kaupungiksi, mutta pohti myöhemmin jopa kaupungin tittelistä luopumista. Vuodet ovat tehneet selväksi, ettei kehitys ei ole siitä kiinni.

Nyky-Somero on brändännyt itsensä maaseudun perikuvaksi: on maatilamajoitusta, suoramyyntiä, valtava kesätori, maalaistapahtumia, kartanokierroksia...

Somero-brändin toinen kärki on kulttuuri. Pysyviä museoita on kuusi, kesäteattereita neljä, taide- ja muita näyttelypaikkoja toistakymmentä.

Somerolla syntyneen Rauli ”Badding” Somerjoen ja Somerolla kuolleen Unto Monosen ympärille on kehitelty paljon erilaisia tapahtumia. Molemmilla on myös muistomerkki pääkadun varrella.

Vielä elävät M. A Numminen ja Kaari Utrio odottavat vuoroaan.

Somerolaisia on enää alle 9 000, mutta elinvoima ei riippu vain pääluvusta.

Kaupungin sijainti keskellä Helsingin, Turun ja Tampereen kolmiota auttaa paljon, vaikka ennen Somerolla ristenneet valtatiet 2 ja 10 kulkevatkin nykyään Forssan kautta.

Forssa ei ole valtateistä lihonut, päinvastoin. Savupiipputeollisuus on kaatunut, ja aikoinaan yli 20 000 asukkaan kaupunki on nykyisin jo Heinolaa vähäväkisempi.

Kun naapuri Salo kasvoi 1990-luvun Nokian mukana, sai Somerokin osansa uusista työpaikoista. Salolle niiden katoaminen oli hirveä suonenisku, mutta maatalouteen nojaava Somero on yhä voimissaan.

Pikkukaupunkien tulevaisuus ei näytä hyvältä, mutta niidenkin joukosta löytyy vielä voittajia.

Ari Viuhko
ari.viuhko@itahame.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa IH VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Itä-Hämeen sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Suosittelemme