Sinilähteen koulu kuoriutuu kuin Feniks-lintu

Heikki Niinimäki

Kymmenittäin komeita autoja Heinolan Sinilähteen koulutalon luona.

Helaakosken toffeenkeltainen ja hoikka, silti jykevä nosturi siirtää tilapäisen katon ruoteen taivaista alas kuin kalasta ruodon.

Kuukausien työmaata luonnehtivat suojakehikon ja muovipeitteen kehikot lasketaan pihalle. Ne irrotetaan pienemmiksi puikoiksi kuorma-auton viedä Telinekatajan huomaan.

Toisetko harjannostajaiset? Isommat kuin edellinen alkutalven virstanpylväs, autoja silloinkin nivaska, nyt enemmän. Tummanharmaat solumuoviseinät on päällystetty siirapinkeltaisella paneelilaudoituksella.

Kaakkoinen kulmaus on jätetty sammalenvihreäksi. Laajat pohjoiset ja Hakatien puolen seinät lisäpeitteen salaverhouksessa julkisesti toki. Katto mustanharmaa.

Kaikki kuin olisi raikasta metsäluontoa: luonnon savea ja moreenia, yhteyttävää vehreyttä, rauhoittavaa tummuutta katossa. Jo viime vuoden arkkitehtipiirrosten näyttämä havainnekuva valotti uuden alakoulun-päiväkodin erityisyyttä. Tietokoneen Heinola-sivuilla näkyy vasta ulkomaiseman tuuheaan metsään istutettu piirros.

Korttelin reunojen oravametsät ovat supistuneet rippeiksi.

Siinä muhkeaoksaiset jyhkeät kuuset tuulettavat maan luonnonvärejä noudattavan koulun suomalaisuuden ja täsmällisyyden. Rakennus seisoo osittain liki kymmenmetrisen puhtaan harjuhiekan varassa, katsoo pihan pelikenttää ja leikkitannerta.

Onkin syytä aistia elinvoimaa kuin taikaa. Taikaa ja uskoa tarvitaan. Melkein koko suo on lähes kolmen hehtaarin alalta kuljetettu jonnekin muualle. Alkuperäistä metsää on hitunen muistona.

Kolme puuta yhtäällä, kolme toisaalla, kaksi puuston tontin kokoista saareketta kuulemma ovat liito-oravan valitsemat asuinsijat: uskoo, ken on taipuvainen luottamaan sanaan.

Vuoksentien puoleinen kuusirivi on saanut täytemaata paksulti juurilleen: juurihoitoa. Kuuset itse katsovat saamaansa peitemaata, pitääkö olla huolissaan vai iloissaan. Hiekan tuomisen keksineet kehottavat riemuitsemaan, no, ainakin puhtaasta maasta ja sepelipäällysteestä neitseellisen aitouden havaitsemaan.

Piha onkin kokenut parhaimmillaan parikymmentä yhä uudempaa muodon muutosta. On kaivettu täytehiekkaa ylös ja pohjamaatakin samalla.

On asennettu lisää muoviputkistoja ja styrokseja. Lähteitä on päällystetty hiekalla häipymään näkyvistä.

On käynyt imuauto pihan salaojareiteiltä hiekkaa imemässä. Ohi kävelijät ovat nähneet liikunta- ja leikkitelineiden ilmestymistä toistuvien kaivamisten ja täyttämisten joukosta.

Korttelin reunojen oravametsät ovat supistuneet rippeiksi sitä mukaan kuin autot tarvitsevat laajemman maansiirtotilan kaivurien sekaan.

Hiljaisemmaksi on työmaa käynyt. Naputus ja dieselien kumu laantuu, ollaan loppusuoralla. Enin ääni tulee jykevistä kuorma-autoista ja kaivuritelaketjuista.

Äsken tuotua hiekkaa ja soramoreenia menee Sinitaipaleen työmaalle, kun toisilleen tutut kuormurit vaihtavat maata työmaalta toiselle ja kauemmas.

Koulutalosta näkyi talviyön heittäjävalot ja kahteen otteeseen moukarin jyske. Kumea ääni muistutti kostean seinän betonin saamia iskuja. Tulikin helsinkiläinen betonitaikinan kuljetusauto.

Sen keittiösekoittimen näköisestä pyörivästä kaukalosta painemoottori ruuttasi betonipuuroa moukaroidun yläkerran kautta uudistamaan jotakin. Arvoitus voi selvitä vastedes, kun tarkastellaan työmaan lopputilin papereita, mistä sen summa niin huikeaksi kasvoikaan.

Sattuipa vain alkutarjouksen kohtuullinen hinta kasvamaan lopputilitykseksi.

Vielä yksi hämmästelyn ilo: Jokin muu lehti kuin tämä kertoo, mitä koulun seinien perusalkuaineista rakentunut hiili-8-vety-8 merkitsee taloa käyttäville ihmisille. Siitä on monia tieteellisiä selontekoja, mutta oman kunnan tiedotteisiin kerätään, mitä lomamieli toivoo. Mennään siis pää pystyssä kohti tulevaisuutta, pystyssä vaikka leuat loksahtaisivat. Kiitokset yhtiöille, muistamme ja muistamme.

Keskustelu