Lukijalta: Onko se Katri Kulmuni vaiko Annika Saarikko?

Rauno Jokiniemi

Torstai oli Kepun suuri päivä, yhtä suuri kuin NASAlla, joka lähettää Perseverance-mönkijänsä Marsiin. Kumpi noista kahdesta Kepun puoluejohtoon pyrkivästä vetää pidemmän korren, se selviää meille reilun kuukauden päästä Oulussa pidettävässä Kepun puoluekokouksessa.

Jos Annika Saarikko silloin vetää pidemmän korren, niin altistaako hän itsensä Kepun takavuosien naispuheenjohtajien surullisenkuuluisaan kaartiin? Vielä on hyvin muistissa, kun Anneli Jäätteenmäki joutui jättämään postinsa puheenjohtajana alle aikayksikön vuosisadan alussa.

Saman koki Mari Kiviniemi kahdeksan vuotta myöhemmin, kun Kepu koki ennätysmäisen vaalitappion hänen johdollaan. Kiviniemi sai politiikasta tarpeekseen ja nykyään hän kai johtaa yritystä, jolla ei ole poliittisia murheita.

Vaalitappiot eivät ole Kepua jättäneet minnekään ja tokkopa jättää nytkään.

Tämän jälkeen Kepun ohjat sai Katri Kulmuni jälleen miehisistä käsistä noin vuosi sitten, kun hän 50 000 euroon yltävine koulutuksineen alkoi vetää Kepua. Valtiovarainministerin posti meni käsistä, mutta puoluejohtoon hän pyrkii viimeiseen "hengenvetoon" saakka.

Mikäli Saarikko valitaan Kepun johtoon, alkaa hänen valintansa ensilukemat näkymään samaan aikaan, kun Perseverance raketti alkaa tavoittamaan Marsin pinnan, joskus helmikuulla 2021.

Vaalitappiot eivät ole Kepua jättäneet minnekään ja tokkopa jättää nytkään.

Perseverance-raketin saapumiseen liittyy suunnattomia riskejä, mutta niin liittyy Saarikon aloittamiseen Kepun saralla.

Mikäli hän tulee valituksi, mutta Kepun kannatus ei nykyisestä friskaannu, on Saarikon poliittinen "tähti" myös himmennyt. Siinä on myös vaarassa, että Kepun pysyvä kannatus jää pyörimään sinne 10 prosentin alapuolelle.

Ehkä muistetaan, milloin se alkoi? Silloin kun Perseverence-raketti ammuttiin Marsiin.

Kommentoi