Mielipide: Meillä ei ole varaa hukata yhtään koululaista

Kirsi Männistö

Pieniä ekaluokkalaisia ja koulutaivaltaan jatkavia lapsia näkyy taas liikenteessä. Koulun alkaminen tuo monenlaista uutta ja kivaa lasten elämään, mutta aina muutos ei ole helppo lapselle.

Kouluun voi olla jopa pelottava mennä – oli kyse sitten ekaluokkalaisesta tai yläkouluikäisestä.

Joskus jännitys ja pelot voivat purkautua haasteellisena käytöksenä. Erilaiset oppimisvaikeudet ja kehittymiseen liittyvät haasteet näkyvät koulussa, samoin kuin näkymättömässä selkärepussa kulkevat huolet ja perheiden tuen tarve.

Niin perheissä kuin koulun henkilökunnalla voivat olla mielen päällä mahdolliset syksyn opetusjärjestelyt koronan takia ja kevään etäopiskelun jäljet.

Entä resurssit, ovatko ne riittäviä tuen tarvitsijoille ja erilaisten oppilaiden opettamiseen sekä terveellisiin tiloihin?

Isoja asioita, jotka vaikuttavat tulevaisuuteen. On katsottava kokonaisuuksia, mutta silti meillä ei ole varaa hukata yhtään koululaista. Jokainen lapsi ja nuori on tulevaisuuden toivo ja itsessään arvokas.

Aika moni tuomitsee kiusaamisen koulussa, mutta ikään kuin sosiaalinen media olisi hyväksyttävä paikka ”näpäyttää”.

Miksi kirjoitan tästä? Siksi, että liian usein me aikuiset ohitamme lapset. Haasteelliset lapset ja nuoret nähdään helposti ongelmina.

Perheiden tukemisen sijasta niin live- kuin nettikeskusteluissa tuomitaan vanhemmat. Jos lapsi tai nuori tekee jotakin väärää, hyvin nopeasti tulee ensimmäinen ”kun ei osata kasvattaa”-kommentti.

Aika moni tuomitsee kiusaamisen koulussa, mutta ikään kuin sosiaalinen media olisi hyväksyttävä paikka ”näpäyttää”. Satuttavaa sekin on. Näitä keskusteluja lukevat myös lapset ja nuoret. En oikein usko, että leimaamalla tai syyttämällä ihmiset tulisivat autetuiksi.

Vaikka paljon hyvää moniammatillista apua on tarjolla, silti törmää toisinaan siihen, että näitä palveluita ei aina saa oikea-aikaisesti. On huomattava myös se, että ei kaikille ole mahdollista lähteä palveluita hakemaan Lahdesta.

Hyväksymmekö siis mallin, jossa heikoimmat putoavat? Toivottavasti emme.

Paljon voi tehdä lähellä, ammattikasvattajana ja ihan vain aikuisena.

Kysyä kuulumiset, vaikka vastaukseksi saisi vain murahduksen. Olla kiinnostunut. Rohkaista ja kannustaa. Puhua ihmisistä kunnioittavasti.

Etsiä yhdessä apua ja tukea ongelmiin. Näyttää, että avun hakeminen ei ole häpeä eivätkä haasteet teet huonommaksi. Kuunnella. Kaikista tärkeintä on nähdä ihminen haasteiden takana.

Haasteista voi selvitä. Sininauhaliitolla on Pyöröovesta ulos -hanke, joka auttaa toistuvasti lyhyitä vankeustuomioita suorittavia pääsemään pois rikoskierteestä. Hankkeen eräs asiakas on sanoittanut osuvasti näin: ”Jos ne olisi silloin lapsena nähneet, et mulla on ongelmia, eikä et mä oon ongelma”

Niinpä. Olisiko tässä meille aikuisille opittavaa?

Kirjoittaja on Tainionvirran seurakunnan diakonissa.

Keskustelu