Mielipide: Väite, ettei Israel piittaisi siviiliuhreista, on väärä

Risto Auvinen

Emeritusdiplomaatti Vesa Jaakola kirjoitti Itä-Hämeessä (14.9.) sotarikosten käsittelyn vaikeudesta. Huomioni kiinnittyi lyhyeen mainintaan siitä, että Israel on pommittanut ilmavoimillaan ja tykistöllään Gazan kohteita välittämättä siviiliuhreista.

On selvää, että Israelin ja Palestiinan konfliktissa ei ole vältytty siviiliuhreilta. Silti väite siitä, että Israel toimisi asiassa piittaamatta siviileille aiheuttamistaan vahingoista on väärä ja ruokkii vääristynyttä kuvaa Israelin valtiosta.

Tuskinpa monikaan armeija näkee niin paljon vaivaa siviiliuhrien välttämiseksi kuin Israelin armeija. Ensimmäisenä sotatoimialueelle pudotetaan lentolehtisiä, joissa ihmisiä kehotetaan poistumaan alueelta tiettyyn määräaikaan mennessä. Tämän jälkeen kännykkään tulee tekstarilla varoitukset.

Ennen varsinaista iskua kohteeseen ammutaan pieni räjähde (ns. koputus kattoon), jonka jälkeen asukkailla on vielä aikaa 10–15 minuuttia poistua paikalta.

Ongelmaksi Israelin sotatoimissa muodostuu vastapuolen toiminta, joka pyrkii maksimoimaan omat siviiliuhrinsa sotapropagandansa välineeksi. Siviilejä käytetään ihmiskilpinä ja ihmisiä estetään poistumasta sotatoimialueelta. Aseita ja räjähteitä kätketään humanitaarisiin kohteisiin kuten sairaaloihin.

Haasteista huolimatta Israelin armeijan iskuissa siviiliuhrien määrä on murto-osa verrattuna moniin muihin vastaaviin sotatoimiin tiheästi asutuilla kaupunkialueilla.

Tuskinpa monikaan armeija näkee niin paljon vaivaa siviiliuhrien välttämiseksi kuin Israelin armeija.

Tiedustelutiedoissa on kuitenkin voinut tapahtua virheitä, ja Israelin iskut ovat sen tähden kohdistuneet ei-sotilaallisiin kohteisiin, mutta tutkimusten valossa tämä ei ole koskaan ollut tahallista.

Toisin kuin Jaakola kirjoituksessaan sanoo, Israelin armeija välittää siviiliuhreista hyvinkin paljon ja sen kehittämä älykkään sodankäynnin taktiikka kelpaa esikuvaksi kaikille sivistyneille valtioille, joiden on joskus puolustettava kansalaisiaan myös armeijan avulla.

Kirjoittaja on teologian tohtori ja pastori Heinolasta.

Kommentoi