Lukijalta: Hartolan tori on siirrettävä pois keskustasta

Heikki Leisti

Hartolassa aiotaan kehittää torialuetta. Se on hyvä ajatus. Mutta miettikäämme, mistähän ne matkailijat saapuvat Hartolaan?

Ei rantatietä pitkin, vaan Jari-Pekan huoltoaseman risteyksen kautta.

Siinä on iso alue kunnan maata. Miksei toria siihen? Nyt en halua vastausta "Liian kaukana keskustasta"! Mistä keskustasta? Siellä ei ole mitään muuta kuin S-market, Alko ja apteekki ja kirkko, eipä juuri muuta.

On nyt jo aika uskaltaa ajatella, että tori voisi olla muuallakin kuin keskellä kylää. Ja tuo tori, jos sitä siksi haluatte kutsua, on todella pieni ja ahdas sumppu.

Ja tulevaa kesää silmälläpitäen on annettava ensin paikat oman kylän kauppiaille ja vasta sitten muille.

Viime kesä oli maanpäällinen helvetti usealle kauppiaalle. Nyt on pitkä talvi aikaa miettiä, mihin torin pykäämme.

Lasten riehuminen S-marketissa on joskus todella pöyristyttävää.

Olen ehdokkaana kuntavaaleissa 2021. Tulen vaalikampanjassani puuttumaan ns. harmaan talouden leviämiseen Hartolassa. Kuntamme on siitä todella räikeä esimerkki.

Tulen puuttumaan, jos valtuustoon pääsen, siihen että kunnantalolla tehdään töitä eikä työaikana kupeksita muualla. Samoin tulen puuttumaan kaikenlaisten höpöhöpö-projektien tukemisiin, jotka eivät mitään tuota.

Samoin kuntamme turvallisuuteen. Nyt kylä on varsinkin viikonloppuisin rauhaton. Vanhemmat ihmiset eivät oikein uskalla iltalenkille lähteä, kun ei oikein tiedä mikä viritetty ohjus mistäkin putkahtaa.

Samoin tulen puuttumaan asukasvalintoihin kunnan asuntoihin. Tulee olla työpaikka ja vakituiset tulot ja oikeanlainen elämänasenne asumiseen. Säännöt ovat sääntöjä, joita kaikkien tulee noudattaa.

Koska poliisia ei ole, tulen siis jos pääsen valtuustoon, vaatimaan valvontakameroita sekä kuntalaisia turvaavia katupartioita.

Kunnan tulee lopettaa kaikki turhat toiminnot. Kuntamme pärjää hyvin, vaikkei meillä olisi tällaista armeijaa hommia hoitamassa kuin nyt on.

Väkeä muuttaa tänne, mutta kun huomaavat että matkailuesitteet ovatkin potaskaa lähtevät pois.

Kuningaskuntaidea on jo kuollut. Keksikää uusi! Panostakaa matkailuun, roolioppaisiin, kaivakaa esille mielenkiintoisia asioita kuntamme historiasta.

Lopuksi – kun kerran olemme ns. Kuningaskunta – niin esitän että kerran vuodessa kunnantalon väki pukeutuu kuin kuninkaalliset. Menuetit soimaan ja tanssiksi! Ja Kuninkaanpidot olisi elvytettävä uudelleen.

Meidät pelastaa vain luova hulluus ja rohkeus heittää vanhaa kuonaa pois ja ajatella uudella lailla.

Olemme vanhusvoittoinen kunta. Monet heistä eivät pyöräile, patikoi, ongi eivätkä huhki kuntosalilla. Toimintaa myös heille ja kunnianarvoista kohtelua. kuntamme hyvinvoinnin rakentajille.

Kouluun tiedoksi: opettakaa lapsille mitä ovat hyvät käytöstavat, ja sama viesti vanhemmille. Lasten riehuminen S-marketissa on joskus todella pöyristyttävää.

Keskustelu