Mielipide: Avoimuus ja vanhempien osallistuminen koulun arkeen olisi yksi väylä hallita kiusaamista

Veijo Kare

Jonkinlaista kokemusta opetustoimesta saaneena en oikeastaan osaa ottaa kiusaamiskeskusteluun kantaa kuin yleisellä tasolla. Kiusaaminen on ikävä kyllä koko ajan läsnä keskuudessamme, eikä vain koulussa. Koulussa nykyään opetus- ja muun henkilöstön keinot puuttua kiusaamiseen on karsittu aika tarkkaan.

Onko keskusteluun osallistujilla selkeä kuva siitä, mitä koulun henkilökunta voi oikeasti tehdä havaitessaan kiusaamista? Entä onko selvillä piilokiusaamisen ongelma, joka liittyy sosiaalisiin suhteisiin? Onko tietoa, mitä tapahtuu, kun henkilökunta ilmoittaa kiusaamisesta poliisille?

Omaa uraani koulukiusattuna muistellessani väitän, että itse ongelmien ytimiin on saatu, siis huolimatta keinojen selkeästä vähenemisestä, parannusta aikaan. En väitä, että kiusaaminen olisi vähentynyt, mutta todennäköisimmin asiaan osataan nykyään suhtautua avoimemmin. Siitä on hyvä jatkaa.

En myöskään väitä, että mikään esillä ollut näkökulma ratkaisisi kiusaamisen ongelmaa, eikä minulla ei ole mitään selkeää toimenpidettä tarjota kiusaamisen lopettamiseksi.

Käsityksen ja kokemukseni mukaan nykyään kiinnitetään huomiota erityisen paljon kiusaajan olemukseen. Kiusattu jää usein yksin ja turvaa paitsi. Näin on pääosin niin sanotussa piilokiusaamisessa, johon ongelmaan ei ole ylipäätään vielä kovinkaan syvällisesti edes paneuduttu.

Keskustelin jokin aika sitten erään kiusaajan kanssa. Hän tekee paraikaa väitöskirjaa kiusaamisesta.

Keinot, joita koululla on käytettävissä, toimivat erittäin hitaasti ja salassa.

Hänen perustansa oli, että vanhempana hän huomasi kiusaamisensa aiheuttaneen mielipahaa ja meni pyytämään anteeksi. Tämä anteeksipyyntö oli hänen käsityksensä mukaan merkki kiusatulle ja selkeä käännekohta siis kiusatun elämässä; tämä, siis kiusattu, ikään kuin kokisi jonkinlaisen katharsiksen ja vapautuksen menneisyyden ahdistuksistaan.

Koetin pitkään selittää tälle kiusaajalle ja väitöskirjan tekijälle, ettei tämä tilanne nyt ihan niin helposti aukea. Loppujen lopuksi hän ei uskonut minua, vaan pysyi kannassaan, että anteeksipyytäminen joskus vuosien päästä on pelastus ja armo.

Tämä on kauhistuttava malli, jota en pysty hyväksymään, mutta kiusaamista tutkivat ilmeisesti nykyään pääsääntöisesti kiusaajat. Ikävä kyllä.

Kiusaamiseen voivat vaikuttaa parhaiten koti, yhteisö ja arvot. Varsinkin tuo viimeinen on tärkeä, mutta nykyään jo unohduksissa oleva asia tai pääosin muuntunut tämän kiusaamisongelman kohdalla outoon suuntaan.

Koulun kohdalla puuttuminen kiusaamiseen on tehty henkilökunnalle hyvin vaikeaksi. Ulkopuolisen silmin tietysti henkilökunnan syyllistäminen on helppoa.

Toinen selkeä keino on yksilöity ja tarkennettu etäopetus pedagogisena instrumenttina.

Keinot, joita koululla on käytettävissä, toimivat erittäin hitaasti ja salassa; kiusaajan henkilöllisyys ja teot ovat usein lain kirjaimen mukaan salattava, siis salattava. Näin ollen koulun tekemistä toimenpiteistä ei useinkaan ole tietoa tai edes merkintöjä saatavilla eli julkisuudessa.

Salassapitokysymykset ovat nykyään niin tarkkoja, etteivät edes opettajat saa tietoa oppilaiden sairauksista: tämä on johtanut esimerkiksi sokeritaudin kohdalla joihinkin hyvin ikäviin tilanteisiin.

Usein kiusaaminen sijoittuu muuhun aikaan tai alustalle kuin kouluun, niihin ei koulu saa puuttua. Tällaisessa tilanteessa opettajien kanssa käyty koulukiusaamiskeskustelu on äärettömän hankalaa ja johtaa välttämättä ristiriitoihin epäolennaisuuksien vatvonnassa.

Aikanaan kutsuin vanhempia usein koululle tunneilleni seuraamaan tilanteita. Minusta avoimuus ja vanhempien osallistuminen koulun arkeen olisi yksi väylä kiusaamisen hallitsemiseen.

Aika harvoin vanhempia tunneilla näkyi. Koulu, oppilaat ja vanhemmat voisivat muodostaa yhteisön, jonka omaksumilla arvoilla voisi olla tervehdyttävä vaikutus ongelmakenttään.

Toinen selkeä keino on yksilöity ja tarkennettu etäopetus pedagogisena instrumenttina. Tästä on selkeitä myönteisiä kokemuksia meilläkin Sysmässä viime keväältä. Etäopetuksen kehittäminen yksilöllisenä sosiaaliseen eli piilokiusaamiseen vaikuttavana keinona olisi tärkeää ja varmasti tehokasta.

Etäopetuksen kokemuksissa on havaintona niin sanottujen maan hiljaisten ja vetäytyvien oppilaiden ajoittainen selkeä tasojen nousu. Näiden nousujen kautta itsetuntemuksen kasvu voi selkeyttää asemaa sosiaalisessa ympäristössä ja vaikuttaa myönteisesti kiusaamisen vähenemiseen.

En ota tarkoituksella kantaa nyt ajankohtaiseen tapaukseen, koska en tunne sitä tarpeeksi hyvin. Sen sijaan toivon tuon ehdottamani yhteisöllisyyden kasvavan ja sitä kautta ongelmakenttään saatavan myönteistä toimintaa yhdessä. Siis yhdessä.

Kommentoi