Mielipide: Päättäjiltä tulee sinnikkäästi peräänkuuluttaa vastuuta

Sanna Karppinen

Kauko Kekkonen (kd.) syyttää minua mielipidekirjoituksessaan (IH 23.4.) harhaanjohtavan tiedon antamisesta ja lähikoulujen ajamisesta lakkautuslistoille. Epäloogisesti hän viittaa kirjoitukseeni, jossa totesin, ettei koulujen lakkautuksia edes tarvitse pohtia, kun kouluissa on riittävästi oppilaita.

Olisin mieluiten jättänyt kirjoituksen omaan arvoonsa ja lukijoiden arvioitavaksi, kuten usein aiemmin. Toisaalta, jos emme enää jaksa puuttua panetteluun tai väärän tiedon levittämiseen, ilmiö voidaan tulkita hyväksyttäväksi.

Lisäksi heinolalaisten on hyvä ymmärtää, että vaikka jotkut ovat aktiivisia, he eivät edusta enemmistön kantaa. Päätöksenteossa aina enemmistön kanta voittaa, mutta vähemmistöstä käsin on valitettavasti mahdollista hidastaa ja kampittaa kehitystä.

Koulujen osalta kärsijöinä ovat olleet perheet ja lapset. Keskustassa tämä on kestänyt jo kohta kymmenen vuotta. Useat ikäluokat ovat jo kokonaan jääneet paitsi omaa alakoulua.

Lisäksi moni ei tunnu tietävän tai välittävän siitä, että väistötilatkin vaihtuvat sillä pienellä koululaisella ja opettajilla jopa 1–2 vuoden välein. Sama koululainen opiskelee alakoulun aikana jonkun vuoden parakeissa, sitten Tommola-talossa ja viimeiset luokat Salpauksessa.

Kauko Kekkonen kirjoittaa, kuten usein aiemminkin, että oppilaita ei riitä kaikkiin lähikouluihin, jos ”ylisuuri” Kailaan koulu valmistuu. Hänen sanoo kirjoituksessaan, että koulu tulisi rakentaa 150–200 oppilaalle, vaikka ilman koulua olevia oppilaita on 400.

Tarvitaan ratkaisukeskeistä, kehitysmyönteistä ja positiivista asennetta, jotta hyödynnämme kaikki mahdollisuutemme.

Kirjoituksesta ei tälläkään kertaa selvinnyt, mihin keskikaupungin loput 200 oppilasta laitettaisiin – hehän eivät omaan lähikouluunsa mahtuisi.

Ennusteen (jo syntyneet ja alueilla asuvat lapset) mukaan seuraavan valtuustokauden aikana oppilasmäärät ovat hyviä: Kirkonkylän koulussa on yli 160 oppilasta, Kailaan koulussa noin 400, Jyrängössä noin 130, Sinilähde-talolla noin 130 (plus Vierumäen yksikössä noin 30), Lyskalla reilu 500 ja lukiossa yli 200 oppilasta.

Kekkonen puhuu ”muiden koulujen” lakkauttamisesta. Mihin noiden muiden lakkautettujen koulujen oppilaat laitetaan, kun lakkautuksen jälkeen ilman koulua jää 130–160 oppilasta per koulu?

Erityisesti poliittisilta päättäjiltä tulee sinnikkäästi peräänkuuluttaa johdonmukaisuutta, vastuuta, totuutta ja hyviä tapoja.

Upeaa, että Kailas-talon rakentaminen on nyt vihdoin aloitettu ja että sen liikuntahalli saa 750 000 euron liikuntapaikkarakentamisen tuen valtiolta. Lukiolaisetkin pääsevät pian pois parakeista, kuten Sinilähteellä jo päästiin.

Kaupungin nettomuutto ja tilinpäätös olivat positiivisia ja isoihin investointeihin on Heinolan alueella halukkuutta (mm. Hämeenmaa ja Suomen Urheiluopisto). Heinolalla on moneen kaupunkiin verrattuna erinomaiset edellytykset menestyä.

Tarvitaan ratkaisukeskeistä, kehitysmyönteistä ja positiivista asennetta, jotta hyödynnämme kaikki mahdollisuutemme.

Kirjoittaja on kaupunginvaltuutettu, kuntavaaliehdokas (PaHe) Heinolasta.

Kommentoi