Mielipide: Sysmän ongelmia on yritetty ratkoa hömppähankkeilla

Jani Aalto

Sysmässä on ongelmia, joiden takia kunta ei todennäköisesti koskaan pysty kehittymään elinvoimaiseksi paikkakunnaksi. Ikääntyminen ja asukasmäärän nopea väheneminen ovat suurimmat ongelmat.

Myös työikäisten lapsiperheiden vähyys, palvelujen heikkeneminen, opiskelu ja työllistymismahdollisuuksien puuttuminen, korjausvelkainen infra, harrastusmahdollisuuksien niukkuus, asuntojen hintojen lasku, hankehömppä ja syrjäinen sijainti Päijät-Hämeen pussinperällä ovat ongelmia.

Sysmä ei ole vetovoimainen asuinpaikka koulutetuille työikäisille lapsiperheille – etätyönteon yleistymisestä, edullisista asuntojen hinnoista ja mökkeily innostuksesta huolimatta. Helsingissä on myös prosenttiyksikön edullisempi veroäyri kuin Sysmässä. Kaupungit ovat julistettu voittajiksi ja maaseutupaikkakunnat häviäjiksi.

Sysmän kunnanjohto on yrittänyt ratkaista ongelmia konsulttivetoisilla hömppähankkeilla, joista yhtenä esimerkkinä voi mainita 200 000 eurolla ostettu oma valuutta – Sysmän Raha. Hanke epäonnistui.

Hömppähankkeissa veronmaksajien rahat siirtyvät konsulttien tileille.

Kaiken tämän maaseudun kurimuksen lisäksi Suomen maailman kunnianhimoisimmat ilmastotavoitteet iskevät pikkukuntien elinvoimaisuuteen kuin purkunosturin moukari. Liikkumisen ja asumisen hinta nousee. Jo ainoastaan bensanhinnan nousu ajaa asukkaat maaseudulta kaupunkeihin.

Kaupungit ovat julistettu voittajiksi ja maaseutupaikkakunnat häviäjiksi.

Sysmän Perussuomalaiset vastustaa rasismia. Siksi kunnanvaltuutettumme Timo Aromaa esitti vastalauseen Sysmän kunnanvaltuuston hyväksymään Päijät-Hämeen pakolaisten kotouttamisohjelmaan, jonka naiivina tarkoituksena on kasvattaa ikääntyvän Sysmän asukasmäärää eli siirtää pakolaiset kaupungeista maaseudulle.

Vastoin heidän omaa tahtoaanko heidät tänne kyyditetään ja täällä pidetään? Pakolaisten kotouttaminen tapahtuu luontevimmin kaupungeissa, joilla on siitä eniten kokemusta, resursseja, koulutus- ja työpaikkoja sekä ideologispoliittinen tahtotila kasvaa pakolaismaahanmuutolla metropoleiksi.

Ongelmia riittää, eikä tässä vielä edes kaikki. Sysmän kokoomuslainen kunnanjohto on ajanut itsensä umpikujaan ja nostanut kädet pystyyn ongelmien edessä – heidän eväänsä on syöty. Kuntaa ei johda tällä hetkellä käytännössä kukaan. Talousjohtajakin irtisanoutui tehtävästään.

Suunnanmuutokseen tarvitaan sysmäläisten kuntavaaleissa antama vahva mandaatti uusille kunnanvaltuutetuille ja uusi kunnanjohtaja – tai kriisikuntamenettely.

Kolme ja puolivuotiaan tyttären isänä olen myös seurannut kouluamme jo vuosia riivannutta koulukiusaamista ja erityisesti viimeisintä kouluväkivaltatapausta erittäin huolestuneena ja ihmeissäni. Pieni koulu ja vähän oppilaita, mutta kuitenkin kaikki on pielessä.

En syyllistä tapauksesta oppilaita enkä vanhempia. Vanhemmat ovat luottaneet siihen, että heidän lapsillaan on koulussa turvallista opiskella. Koulun opettajien vastuu tapahtumiin tulisi selvittää. Toivon, että kesäkuussa aloittava uusi rehtori osaa ottaa koulussa tilanteen haltuun.

Uusi 7,5 miljoonan euron budjetilla rakennettava koulu on kauan odotettu ja tulee tarpeeseen. Jos koulun rakennusbudjetti ylittyy yhtä paljon kuin uuden paloaseman budjetti, Sysmän kuntataloudesta on tulppa irti.

Kirjoittaja on kuntavaaliehdokas (ps.) Sysmästä.

Kommentoi