Lukijat: Toukokuista samoilua Hämeen harjuilla

Heikki Niinimäki

Heinolanharju ja Kakkos-Salpausselkä. Varpuja ja honkia. Joka suunnalta alamäkeä tai ylämäkeä, kumpaa haluat. Reilumpien mäkien painanne voi olla tyyni vesikuoppa tai vain lehtevämpi notko.

Keväällä ja uudelleen sateiden jäljiltä harjun notko tarjoaa luomupuhdasta juotavaa sekä toimeliaita sääskiä. Koivut, kuuset, männyt kaartuvat lammen kuvajaisina ympäröimään sinua edestä, sivuilta.

Liikenteen tuhina jää selänteen taakse. Se on luonnon meluvalli. Olet lähtenyt itä-länteen Salpausselkää myöten tai Lahdesta kartalla yläviistoon vasemmalle Vierumäen läpi Heinolaan ja vieläkin pidemmälle Hartolaan ja edelleen Joutsaan.

Mäkien selänne syntyi jääkauden aikana aluksi irtomaan sekamelskana hiekkoja ja kiviä sikin sokin. Vasta sulava jäätikkö reippaasti 10 000 vuotta sitten järjesti hiedat, hiekat ja soraikot peninkulmien jonoon Salpausselän käsivarreksi luoteeseen.

Sulaminen jätti moreenit kuusien alle, männyt hiekan katteeksi. Jääkauden loppuessa maapallo korjasi asentoaan taivaalla. Säät lämpenivät, jäätikkö viipaloitui kuin sammakon varpaat kielekkeiksi.

Tunneleissa tai avovirtana vesi vauhdikkaasti murjoi jäämöhkäleistä kirkon kokoisia kokkareita kellumaan. Jää painaa kymmenesosan vähemmän kuin vesi. Jää voi kelluttaa vastapainonaan isoakin kiveä. Kivi painaa 2,5 kertaa vettä enemmän. Lastirajoitus!

Jääkokkare itsekin saattoi kivensä kanssa takertua pohjaan. Syntyi umpikuoppia, suppia.

Jättikokkareet putosivat irti ja solahtivat pohjaan. Toiset jatkoivat kuin eksyneet tuuliajolla kellumistaan. Ne sulivat verkkaisesti. Sitä mukaa jäätikköpaloista molskahti kiviä irti pohjaan.

Virtaus syvensi pohjaa. Jääkokkare itsekin saattoi kivensä kanssa takertua pohjaan. Syntyi umpikuoppia, suppia, harjunlukkoja. Meri oli jo suostunut jäämään melkein nykyiselleen. Jäätikön rippeet mököttävät yhäkin Norjan suunnalla.

Ajat paranivat, ikitalvet lyhenivät, väliin kehkeytyivät yhä lämpöisemmät kesät. Sittemmin suppakuoppien päivänpaisteiset, lounaasta aurinkoa ahmivat rinteet haalivat kuivan maan eläimiä ja kasveja. Pohjoistaivaalle katsovat mäet saivat kohtalokseen tyytyä pitkään aamukasteeseen, halloihin ja raikkauteen.

Harjanne voi olla kupera selänne, jääkautinen muinaismeren saaristo tai järven tuulisen selän särkkämatalikko. Hiekkamäen laella voi olla pitkittäisvako, entisen joen lyhytaikainen uoma.

Moreeni on kuusille turvallinen vesivara poutaviikkoina. Mustikka ja kerrossammal ovat muhkeimmillaan. Haperoita, torvisieniä, lampaankääpiä, punarintoja, hippiäisiä. Lounaaseen laskevat hiekkarinteet haluavat seinäsammalta, jäkälää puolukoiden ja kanervien alle.

On kastikkaa, kissankäpälää ja häränsilmän kelta-aurinkoisia kukkapalleroita. Perhosia: sinisiipiä, kuoriaisia: kekomuurahaisia ja vikkeliä nummikiitäjäisiä, kulorastaita, kehrääjiä, harmaasieppoja, metsäkirvisiä.

Syksyllä kirpeän raikkaat puolukat, kangassienet, tatit. Keväällä korvasienet. Hyvää toukokuista samoilua Hämeen harjuille.

Kommentoi