Lukijalta: Heinolan lainat huolettavat ja muitakin huolia riittää

Heikki Niinimäki

Kaupunginvaltuutettu Aimo Bonden ( IH 20.7.) kannustaa lukemaan uudelleen Heinolan kaupungin arviointikertomuksen.

Viime vuonna kaupunki on huolettomasti ottanut paljon lainaa. Koetetaan siirtää maksaminen lapsille ja ulkopuolisillekin pois mielestä. Valtiovaltakin huolestuu avokätisestä lainaamisesta.

Lopettanut valtuusto ojentaa vapisevin käsin uudelle valtuustolle ostamansa työt ja tarvikkeet. Koulujen rakentamisiin ja käyttöön on kertynyt 60 000 000 euroa maksettavaksi.

Entä Sinitaipaleen raivaaminen umpimetsään ja saveen? Milloin seuraava sukupolvi kokee velvollisuudekseen repiä "jostakin" velkojen maksamiseksi takaisin? Veroista rahat on otettava.

Ensin rakennetaan, sitten huomattiin tarpeettomaksi, mutta ostajia ei olekaan. Sinitaival-hanke voitaisiin myydä vaikka kiinalaisille. Ovat niin kaukana, että ei ainakaan naapurisopu ole heti uhattuna.

Siis lainoja ei saisi ottaa lisää. Kertakaikkiaan ei! Joutuuko Heinola kriisikuntien joukkoon?

Joutuuko Heinola kriisikuntien joukkoon?

Pitkälle ei pötkitä tällä tiedolla: kun palkansaajien ansiotulo on kasvanut hätäisesti vajaan prosentin, niin eläkeläisten "ansiot", eläkkeet lähinnä, ovat samanaikaisesti kasvaneet roimasti eli 40 prosenttia.

Sillä siis Heinolan yhteiset ostokset maksetaan. Kannattaako olla vanhuskunta? Kyllä kai.

Kaupungin oma kesälehtikin tuo niin valoisat näkymät, että ei tätä kaupunkia niistä omaksi tuntisi.

Lähetän tekniselle toimelle päiväkävelyillä mieleen tulleita toiveita siitä, mitä kohennettavaa Heinolassa on.

Keskeneräisiksi jääneiden listalla on pieniä ja yksi erittäin laaja virhe Sinilähde-talosta. Listaa on siirretty ja siirretty julkisuudessa luettavaksi. Sen verran iso huolenaihe on talon käyttö lapsille.

Ennen peruuttamattomia terveyden seurauksia olisi viisasta korjata koulu ja sen piha.

Suuri huoli on Sinitaipaleesta. Siitä on julkaistu ykköshankkeen alkaessa ja on nähtävissäkin maan pinnalla jotakin.

Kunto- ja terveysliikunta sekä luontomatkailu on menetetty ja samalla kymmeniä työpaikkoja. Lukiota en ole urkkinut, tehkää te se.

Arviointikertomuskin kannustaa "kaupunkia" kuuntelemaan asukkaitaan. Kokeneita ja koulutettujakin on asukkaiden keskuudessa, kunhan vain uskalletaan ottaa huomioon, mitä viisasta he antaisivat neuvoksi.

Kommentoi