Lukijat | Ajatuksia karjalaisuudesta – säilyköön valoisa luottamus elämän hyviin voimiin polvesta polveen

Aika on nyt otollinen evakkomuisteloille Lahden seudulla. Saimmehan Lahteen puhuttelevan patsaankin.

Sukumapistani löytyi seuraavanlainen karjalaisuutta kuvaava selvitys. Se kuvaa mielestäni erinomaisesti karjalaisuuden ja siten myös sukumme piirteitä.

Ensimmäiseksi karjalainen luonteenlaatumme iloisuus ja suurpiirteisyys, taipumattomuus ja ahkeruus sekä yhteenkuuluvuus. Toiseksi vankkumaton uskomme ja luottamuksemme Korkeimman suojelukseen. Kolmanneksi raskaista menetyksistämme huolimatta vankkumaton usko ja halu säilyttää isänmaamme koskemattomuus.

Nuo piirteet ovat auttaneet heimoamme selviytymään vaikeista koettelemuksista. Koko Karjalan kansa on pitänyt yhtä. Se on taipunut vaan ei taittunut.

Mieleeni tulevat karjalaisuutta kuvaavat tavat ja sanonnat:

Lukitsemattoman uksen eessä seissyt luuta ilmoitti, että "kettää ei olt koton".

Koko Karjalan kansa on pitänyt yhtä. Se on taipunut vaan ei taittunut.

"Ilo pintaan vaik syvän märkänis".

"Karjalassa hautajaisetki ol iloisemmat ko Hämees häät".

"Mitäs myö suremao, antaa hevose surra. Sil on suuremp pää."

"Kyläs käytiin seitsemän kertaa viikos – viis kertaa vihois."

Kaikki siellä näytti niin kauniilta. Nyt tuntuu, että paikat siellä ovat pienentyneet – muuttuneet – kesätkin ovat kylmenneet. Inhimillistä eikö vain!

Karjalaiset ovat tottuneet omistamaan, vaikka eivät saisi omaansa pitää, sekä joustamaan ja sopeutumaan uusiin tilanteisiin ja mukautumaan niihin. Onkohan tuo jo elämän taidetta – elämän tyyliä.

"Sielt` ko lähettii, jäi rammar kammarpöyäl soimaa ja kuuma koffkattila liitan laijal".

Karjalan laulu ja soitto sekä karjalaiselle luonteelle ominaiset ahkeruus, rehellisyys, leikillinen avoimuus, seurallisuuskin sekä valoisa luottamus elämän hyviin voimiin säilyköön polvesta polveen.

Kunnioituksin muisteleva evakkopoika Sakkolasta,