Mielipide: Kielipolitiikka on kansalaisten vastuulla

Paul Betcke

Erityisesti vuoden 2020 puolella kun nykyhallituksen kieli- ja koulutuspoliittiset suunnitelmat ovat tulleet tutuiksi, on keskustelu sekä suomen kielen asemasta että kansalaisten kielivarannon romahtamisesta lisääntynyt. Myös peruskoululaisten heikko äidinkielen taito on saanut palstatilaa.

Silmiinpistävää tuossa keskustelussa on ollut se, että suurimmaksi uhkaksi on nostettu englannin kielen ”ylivalta” ja matematiikkapainotteisuus korkeakoulujen kielivalinnoissa. Hämmästyttävää on, ettei enempää poliittiselta kuin vaikkapa kielenopettajien taholta – äidinkieli mukaan lukien – ole tehty konkreettisia ehdotuksia tilanteen korjaamiseksi. Toisin sanoen, ei ole puututtu maamme kieli- ja koulutuspolitiikan ilmeisiin epäkohtiin.

Nykymenolla useimmat suomalaiset uhkaavat tulevaisuudessakin jäädä vain kahden kielen, englannin ja suomen varaan. Syynä tähän hän on eittämättä se, että vuoden 1968 peruskoululaissa ruotsin kieli määrättiin pakolliseksi englannin sijasta.

Juuri sen seurauksena vientikaupan ja kulttuurisuhteiden kannalta keskeisten EU-kielten, saksan ja ranskan osaaminen on hiipunut sitä mukaa, kun oppikoulua käyneet ikäluokat ovat poistuneet työmarkkinoilta. Sama pätee venäjään. Myös ruotsin taito on romahtanut, kun pakollisuus on useimmilta tappanut motivaation.

Aina siitä alkaen, kun ruotsinkieliset saivat vuoden 1919 valtiosääntöön kirjauksen kahdesta kansalliskielestä, on maamme kielipolitiikka ollut RKP-vetoista. Myös nykyhallitus on vahvasti pakkoruotsin asialla tavoitteellaan palauttaa ruotsin yo-kirjoitus pakolliseksi.

Lisänäytöksi trendistä käy kansalliskielistrategialle myönnetty vuotuinen 200 000 euron lisämääräraha hankkeelle, joka tähtää nimenomaan ruotsin kielen aseman vahvistamiseen. Kukkona kielipolitiikan tunkiolla häärii 773 000 euron budjettirahoituksella Svenska Finlands Folkting. Sen sijaan suomenkielisten kansalaismielipide ei ole kansalliskielistrategiassa lainkaan edustettuna, sillä Suomalaisuuden liitto syrjäytettiin vuonna 2018 kokonaan sen toiminnasta.

Helsingin tuoreen pormestarin avaus Helsingistä virallisesti englanninkielisenä kaupunkina ei ollut vitsi!

Huoli suomen kielen asemasta ja osaamisesta on aiheellinen. Helsingin tuoreen pormestarin avaus Helsingistä virallisesti englanninkielisenä kaupunkina ei ollut vitsi! Suomen kielen pelastajaa on turha haikailla eduskunnan tai puolueiden suunnalta. Molemmat tahot ovat RKP:n talutusnuorassa.

Esimerkiksi kelvannee vuoden 2004 kielilain käsittely eduskunnan täysistunnossa. Pääpuolueiden kansanedustajia oli läsnä vain kourallinen, keskustelu laimeaa ja rajoittui toissijaisiin kysymyksiin. Perustuslain tarkastelu jäi kokonaan puuttumaan. Eipä siis ihme, että lakiin saatiin ikään kuin ”suutareiksi” kirjauksia, jotka kuulemma toteutuessaan tulevat yllättämään suomenkielisen enemmistön.

Suomen kielen nostaminen alennustilastaan ja kansalaisten kielivarannon monipuolistaminen vaativat radikaalin muutoksen kieli- ja koulutuspolitiikkaan. Jotta tämä voisi toteutua, on asiasta saatava viriämään laaja ja syvällinen kansalaiskeskustelu. Sen käynnistyminen on täysin median vastuulla.

Toiminnan pohjaksi tarvitaan strategia vuoden 2023 eduskuntavaaleja silmällä pitäen. Niissä kansalaisten on varmistettava, että eduskuntaan saadaan kaikkiin puolueisiin vankka suomenmielinen enemmistö, joka on valmis uudistamaan koko kielilainsäädännön perustuslain 17 §:stä alkaen. Mikään vähempi ei riitä.

Kirjoittaja on Yksikielisen Suomen puolesta -yhdistyksen puheenjohtaja.

Kommentoi