Mielipide: Ulkomaalaisten kiinteistökauppojen sääntelyssä edelleen kehitettävää

Suna Kymäläinen

Viikonloppuna saimme lukea puolustusministeriön seuraavan tarkasti venäläisoligarkki Igor Kesaevin rakennushanketta Kotasaaressa Puumalassa. Tapaus osoittaa, että ulkomaalaisten kiinteistökauppoja koskevaa lainsäädäntöä tulisi edelleen kehittää.

Vuoden 2020 alussa astui voimaan laki, jolla rajoitetaan EU- ja ETA-alueiden ulkopuolelta tulevien kiinteistökauppoja. Lain mukaan EU- ja ETA-alueiden ulkopuolelta tulevat ostajat tarvitsevat puolustusministeriön luvan kiinteistönhankintaan Suomessa.

Valtiolla on tarvittaessa mahdollisuus puuttua sellaiseen kiinteistöhankintaan, jonka voidaan katsoa vaarantavan kansallista turvallisuutta.

Kesaev hankki kiinteistön Kotasaaresta Saimaan syväväylän vierestä keväällä 2020. Suomen suurinta sisävesiväylää pitkin kulkee rahtia Kuopiosta, Joensuusta, Savonlinnasta ja Varkaudesta Lappeenrantaan ja Saimaan kanavan kautta aina Itämerelle ja ulkomaille asti.

Jatkossa väylän merkitys kasvaa, kun Saimaan kanavan sulkujen pidentämishanke valmistuu. Kesaev osti kiinteistön kyproslaisen passin turvin ja näin kiersi luvanhakuvelvollisuuden. Saaren rannasta on suora näköyhteys väylälle. Tapaus muistuttaa erehdyttävästi Airiston Helmen hanketta taannoin.

Vaikka Kesaev vältti lupamenettelyn, puolustusministeriöllä on edelleen mahdollisuus pakkolunastukseen, mikäli kiinteistön nähdään uhkaavan kansallista turvallisuutta. On kuitenkin selvää, että tässä tilanteessa ei oltaisi, mikäli ehdot olisivat tiukemmat. Vuoden 2020 lakimuutos oli säädettäessä liian varovainen ja jätti mahdollisuuden juuri tällaisille porsaanrei’ille.

Tehokkain keino turvata kriittiset ja strategiset alueet olisi palata takaisin vuosituhannen alussa kumottuun luvanvaraisuuslakiin.

Näkökulmaa kansalliseen turvallisuuteen tulisi laajentaa niin, että huoltovarmuus ja uudenlaiset hybridiuhat tulisivat paremmin otetuiksi huomioon. Erityisen tärkeää on, että huoltovarmuuden kannalta keskeiseen infraan kohdistuvat riskit tunnistetaan.

Paras ja tehokkain keino turvata kriittiset ja strategiset alueet olisi palata takaisin vuosituhannen alussa kumottuun luvanvaraisuuslakiin.

Työtä ulkomaalaisten kiinteistökauppoja rajoittavan lain voimaansaattamiseksi tehtiin yli puoluerajojen. Erityisesti Itä-Suomessa on jo pitkään tiedostettu yhä laajempien, arvokkaampien ja strategisesti tärkeämpien maa-alueiden omistuksen siirtyvän venäläisomistukseen.

Vaikka ilmiö on hidastunut, se ei ole poistunut. Meidän tuleekin entisestään kehittää olemassa olevaa lainsäädäntöä kansallisen turvallisuutemme nimissä, jotta emme riskeeraa kansallismaisemaamme, strategisia alueitamme tai huoltovarmuuttamme.

Kirjoittaja on kansanedustaja ja liikenne- ja viestintävaliokunnan puheenjohtaja (sd.).

Kommentoi