Mielipide | Huolehditaan palo- ja pelastus­toimesta

Äänestäjät valitsevat parhaillaan aluevaltuustoa myös Päijät-Hämeen hyvinvointialueelle. Aluehallinto huolehtii terveydenhuollosta, sosiaalityöstä ja palo- ja pelastustoimen järjestämisestä. Kaikki nämä ovat äärimmäisen tärkeitä aloja.

Monilla meistä ehdokkaista on hyviä tavoitteita, mutta yhdestä aluehallinnon pääalueesta on toistaiseksi puhuttu liian vähän. Tarkoitan palo- ja pelastustointa, jota ei saa missään tapauksessa unohtaa.

Palotoimelle ja muille turvallisuuspalveluille on taattava tarpeeksi suuret määrärahat. On kirjaimellisesti elintärkeää, että paloauto tai ambulanssi tulee ajoissa. Siksi tarvitsemme tiheän palo- ja pelastustoimen verkoston.

Päijät-Hämeessä on paljon kauniita järviä. Pääkaupunki ottaa niiden helmestä Päijänteestä juomavetensä. Tarvitaan siis valmiuksia pientenkin öljyvahinkojen torjuntaan.

Lisäksi ennalta ehkäisevä paloturvallisuus ja valistus ovat osa perusturvallisuuttamme.

Kirjoittaja on asikkalalainen aluevaaliehdokas (kesk.).

Tarvitaan siis valmiuksia pientenkin öljyvahinkojen torjuntaan.