Mielipide: Aluevaalit on tärkeämmät kuin kaikki ymmärtävät

Raili Hildén

Aluevaalit ovat uudet vaalit, ja siksi moni ei ole selvillä, mistä äänestetään. Tulevalla sote-alueella päätetään kuitenkin meille kaikille tärkeistä asioista. Niitä ovat muun muassa terveydenhoito, vanhustenhoito, lastensuojeluun liittyvät asiat ynnä muut. Aluevaltuustossa ja -hallituksessa esittelijänä toimivat virkamiehet kuten kuntien vastaavissa elimissä, mutta päätökset sielläkin tekevät luottamusmiehet.

Kovasti korostetaan, että valittujen valtuutettujen pitää ajatella koko maakuntaa, mutta kovin inhimillistä on, että päätöksiä tehdessä on pientä kotiin päin vetoa. Meidän sairaanhoitopiirissämme, kuten muutamassa muussakin, on keskuskunnan rooli päätöksissä ratkaiseva. Kokoero muihin alueen kuntiin on sen verran suuri.

Kun uusi aluevaltuusto aloittaa toimintansa, onkin mielenkiintoista nähdä, kuinka kauan muistetaan, että päätöksissä pitää ajatella kokoa aluetta.

Koska Heinolalla, kuten ei muillakaan maakunnan kunnilla, tule olemaan enemmistöä edes yhteensä valtuustossa, on tärkeää, että valituiksi tulee henkilöitä, joilla on hyvät suhteet naapurikuntiin ja jotka ovat yhteistyöhaluisia ja -kykyisiä.

Meillä on täällä Heinolassa suhteessa keskuskaupunki Lahteen vähän sama tilanne kuin Suomella Venäjän kanssa. Pitää osata pitää puolensa, mutta pitää osata myös neuvotella ja pitää hyvät suhteet. Riitelemällä ei omaa asiaa edistetä.

Meillä on hyviä ehdokkaita. Toivottavasti meiltä menee mahdollisimman monta läpi, niin on useampia neuvottelijoita. Itse olen luvannut tukeni yhdelle ehdokkaalle ja toivon, että hän saa paljon ääniä ja menee läpi.

On mielenkiintoista nähdä, kuinka kauan muistetaan, että päätöksissä pitää ajatella kokoa aluetta.

Käykää joukolla äänestämässä.

Kirjoittaja on heinolalainen kunnallisneuvos.

Kommentoi