Mielipide: Realismia vaalilupauksiin – valtio määrää raamit

Kristiina Hämäläinen

Tammikuun lopussa käydään maan ensimmäiset aluevaalit, jonka yhteydessä kuntien päätösvalta ja maksajan rooli kaikista sote-palveluista, pelastustoimesta ja oppilashuollosta siirtyy hyvinvointialueelle, jonka valtio rahoittaa.

Uuden Päijät-Hämeen aluevaltuuston 69 jäsenestä arviolta 50 valitaan keskuskaupungista. Vaalityö on jo laajalti käynnissä, mutta mistä uudessa hallintorakenteessa päätetään ja etenkin millä ehdoilla?

Uusi aluevaltuusto voi päättää esimerkiksi sote-asemien sijainnista, palveluiden tuottamisen tavasta ja siitä, miten rahat budjetin sisällä jaetaan.

Vaalien läheisyys näkyy lupauksina palveluverkon säilymisestä ja lisärahojen ohjaamisessa monenlaisiin tarpeisiin. Todellisuudessa talouden kehys on erittäin ahdas.

Vuoden 2022 rahoitus on arvioiden mukaan jäämässä alijäämäiseksi noin 18 miljoonaa euroa ja vuoden 2023 rahoitus yli 20 miljoonaa euroa vajaaksi.

Koska valtio vastaa pääsääntöisesti hyvinvointialueen tulonmuodostuksesta, todellista valtaa lisärahanjaossa käyttävät valtioneuvosto ja eduskunta. Tässä yhtälössä Päijät-Hämeen tarpeet ovat samassa rivissä kaikkien 21 hyvinvointialueen kanssa.

Tilanne on siis hyvin haasteellinen eikä kuherruskuukautta ole luvassa.

Merkittävänä muutoksena nykyiseen tilanteeseen on, etteivät kunnat enää tule apuun rahakirstujensa kanssa budjetin ylittyessä.

Lainsäädännössä on lisäksi pykälä, jonka nojalla rahansa tuhlannut hyvinvointialue voidaan liittää paremmin voivaan alueeseen.

Maan hallitus on väläyttänyt myös uuden verotuksen tason (maakuntavero) muodostamisen valmistelua.

Tilanne on siis hyvin haasteellinen eikä kuherruskuukautta ole luvassa. Aluevaltuuston ensimmäisiä tehtäviä on hyväksyä talousarvio ja saada yhteinen ymmärrys taloudellisen tasapainon saavuttamisen toimenpiteistä.

Tämä ei varmasti ole vaalikentillä haluttu toteamus, mutta totuus se kuitenkin on. Valintojen tekeminen edellyttää laajaa syys-seuraussuhteiden ymmärrystä, yhteistyökykyä mutta myös riittävää objektiivisuutta suhteessa päätettäviin asioihin.

Mitä ehdokas siis voi edes luvata? No, ainakin tehdä kaikkensa hoitaakseen taloutta vastuullisesti ja pitää erityistä huolta henkilöstön saatavuudesta.

Ilman rahaa ja henkilökuntaa ei ole palveluita eikä itsenäistä hyvinvointialuetta.

Kirjoittaja on hyvinvointijohtaja ja aluevaaliehdokas (kok.).

Kommentoi