Mielipide | Aluevaaleissa ei uskallettu puhua oleellisista kysymyksistä

Paljon on julkisuudessa ihmetelty, kuinka vähän kansalaisia kiinnostivat ensimmäiset maakuntavaalit.

Syitä siihen on varmasti monia, vaikka enemmänkin olisi ollut syytä kiinnostaa. Uudistuksessa päätetään keskeisestä osasta valtion talousarviota, noin kahdestakymmenestäyhdestä miljardista eli 21 000 000 000 eurosta. Kyse on meiltä veron­maksajilta kerätyistä euroista, joiden keräämiseen ovat tilapäisesti ja armeliaasti osallistuneet meidän lainojemme takaisinmaksukykyyn luottaneet ulkopuoliset rahoittajat.

Eipä tämä asia vaalikeskusteluissa juurikaan ketään kiinnostanut. Päin vastoin. Kuin yhteen ääneen, poikkeuksena kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo, vaadittiin yhä uusia palveluita ja pitämään voimassa vanhoja etuja paranneltuina. Juuri kukaan ei kertaakaan uskaltanut nostaa esiin ja kyseenalaistaa esimerkiksi nykyisiä johtamismalleja ja hallinnollisen henkilöstön määrää. Näillä asioilla on merkittävämpi vaikutus työhyvinvointiin kuin kuvitellaankaan.

On turha väittää, etteikö nykyisiä työtapoja ja toimintamalleja avoimesti uudistamalla saataisi huomattaviakin säästöjä. Onpa tainnut unohtua, että vaikka valtio rahat sote-uudistukseen osoittaa, ne rahat eivät riitä entiseen menoon, vaan muutoksen on tapahduttava alueiden sisällä. Silloin ei ole varaa poliittiseen kotiinpäin vetämiseen entiseen tapaan, eikä voi tuudittautua siihen, että valtio maksaa, sillä maksajia ovat kaikki veroja maksavat suomalaiset.

Olisi kuvitellut, että olisi edes hiukan käsitelty säästömahdollisuuksia ja ylimitoitettujen etujen karsimista. Valtion budjettikirja sisältää lukemattoman määrän mitä ihmeellisempiä tukiaisia ja avustuksia, joista helposti olisi karsittavissa jokunen miljardi, jos asia vaan kiinnostaisi.

Vaan eipä kiinnostanut pelättäessä äänestäjien reaktioita. Eikä puitu syitä, miksi meiltä ei muka löydy tekijöitä noin 270 000 työttömästä noin 60 000 avoimeen työpaikkaan.

Miksi edelleen sallitaan etuuk­sien varaan liian helposti heittäytymistä? Jos koulutusta työttömiltä puuttuu, niin koulutetaan, eikä ylläpidetä helppona vaihtoehtona toimettomuudesta maksettavia etuuksia. Vakio­ratkaisuksi usein esitetään työ­voiman maahan­tuontia, ikään kuin se olisi todellinen ratkaisu työvoima­ongelmaamme. Mittakaava heittää ja pahasti.

Unohtaa ei myöskään sovi, että elämme kovin erikoista aikaa, jossa poikkeukselliset lukuisien miljardien epidemiamenot valio on rahoittanut lainaamalla rahat maailmalta.

Näidenkin velkojen takaisin­maksu on aikanaan karvas velvollisuutemme, joka tulee koettelemaan jokaista suomalaista tavalla tai toisella. Valtiolla, eli meillä, on ihan tarpeeksi haasteita tulevaisuudessa maksaessamme vanhoja velkojamme ja yrittäessämme karsia ylimitoitettuja etujamme.

Suomella on lähivuosina vuosi­kymmenien kovimmat haasteet edessään yrittäessämme selvitä velkasitoumuksistamme ja ylläpitää samanaikaisesti edes kohtuullista sosiaalista palvelutasoa. Siitä selviytyminen edellyttää meiltä kaikilta uutta ajattelua ja asennetta. Muuten ongelmat käyvät ylivoimaisiksi jälkeläisillemme.

Rahat tähän kaikkeen on tienattava työllä ja tuotannolla, eikä kuviteltava, että ongelmat voidaan ratkaista keskuspankkien rahanpainokoneet käynnistämällä.

Kirjoittaja on lahtelainen entinen valtiovarainministeri.