Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mielipide | Puukoulu ja -päiväkoti on parempi lapsille ja Heinolalle – kustannuserokin jää pieneksi, kun puurakentamiseen saa valtiolta avustuksia, betonirakentamiseen ei

Lautakunnissa on käyty keskustelua Kirkonkylän koulun ja päiväkodin materiaalista, ja vääntöä on ollut puun ja betonin välillä. Rakennustekniikasta vastaava tekninen lautakunta oli niukasti puurakentamisen kannalla.

Keskustelu on keskittynyt eri vaihtoehtojen hintaan. Hintaeron puu- ja betonirunkoisen rakennuksen välillä on arvioitu olevan noin 0,4 miljoonaa euroa ja koko hankkeen kustannusarvio on noin kahdeksan miljoonaa euroa.

Kustannusero jää hyvin pieneksi, jos otetaan huomioon, että puurakentamiseen voi saada erilaisia avustuksia valtiolta, mutta betonirakentamista valtio ei tue.

Tärkein kysymys on, kumpi vaihtoehto on lasten ja henkilökunnan kannalta parempi. Tähän kysymykseen on helppo vastata huhtikuussa 2021 julkaistun Oulun yliopiston tekemän tutkimuksen perusteella.

Tutkimuksessa verrattiin Kuhmon Tuupalan puukoulua ja Vaalan betonirunkoista koulua. Tutkimuksessa vertailtiin akustiikkaa, tilojen kosteusolosuhteita ja oppilaiden stressitasoja. Kaikissa näissä puukoulu todettiin paremmaksi.

Puu vaimentaa ääniä ja kaikua, tasaa ilman kosteutta ja luo viihtyisämmän ympäristön. Se kaikki vaikuttaa positiivisesti lasten kokemaan stressitasoon ja edistää oppimista.

Puu vaimentaa ääniä, tasaa ilman kosteutta ja luo viihtyisyyttä, mikä vaikuttaa positiivisesti stressitasoon ja edistää oppimista.

Toinen tärkeä kysymys on, kumpi materiaali on kaupungin ja yritysten kannalta parempi. Heinolassa on merkittävää puualan yritys- ja kehitystoimintaa. Puurakennus antaisi paikallisille puualan yrityksille mahdollisuuden edelleen kehittää puurakentamisen osaamista. Siihen on myös mahdollisuus saada avustusta.

Kuhmon kaupungin arvion mukaan puurakentamiseen käytetty euro synnyttää 2,7 euron vaikutuksen aluetalouteen. Tällä laskukaavalla puukoulun rakentaminen Kirkonkylään toisi noin 22 miljoonan euron vaikutuksen lähialueen talouteen.

Kolmas kysymys on ympäristöystävällisyys. Puurakennuksen hiilijalanjälki on pienin. Tänä päivänä yritykset ja kunnat pyrkivät ympäristöystävällisyyteen ja hiilineutraaliuteen. Siihen pyrkiminen nähdään kilpailuetuna.

Kun yritykset valitsevat sijoituspaikkaa tai muuttajat uutta kotikuntaa, ympäristöystävällisyys voi olla juuri se ratkaiseva tekijä, joka kääntää valinnan Heinolan eduksi. Heinola on sitoutunut pyrkimään hiilineutraaliksi vuoteen 2030 mennessä.

Valtuuston hyväksymässä kestävän kehityksen toimintaohjelmassa tavoitteeksi on asetettu profiloituminen puurakentamisen osaamisen kaupungiksi. Heinola on vahvasti mukana bio- ja kiertotalouteen pohjautuvan liiketoiminnan kehittämisessä.

Tällä laskukaavalla puukoulun rakentaminen Kirkonkylään toisi noin 22 miljoonan euron vaikutuksen lähialueen talouteen.

Kaikki edellä kerrottu edellyttää myös muissa valinnoissa uskottavaa ja johdonmukaista päätöksentekoa. Parempi Heinola -ryhmä kannattaa yksimielisesti Kirkonkylän koulun ja päiväkodin rakentamista puusta.

Kirjoittajat edustavat Parempi Heinola -ryhmää.