Hivenen asiaa meistä niin sanotuista nuorekkaista ikäihmisistä. Me kaikki emme halua vanheta ”arvokkaasti”, vaan nuorekkaasti ja elää.
En elä, kuin ikäiseni pitäisi elää; olen 70-vuotias ja elän kuin 40 vuotta nuori mies. Siis en elä kuin ikäiseni pitäisi elää, ja ennen kaikkea, niin kuin ”oikeiden nuorten” mielestä pitäisi elää.
Inhoan sitä, että vedotaan ikään: ”Anna nuorempien tehdä, mitä se pappa täällä tekee, onkohan vaari nyt eksynyt väärään paikkaa, kävelkää hitaammin, jotta vaari pysyy perässä” ja vastaavaa.
Ihmiset kiinnittävät huomion kehoon, josta ei nuori mieli näy, mikä onkin luonnollista, sillä keho on iän myötä ulkoisesti hivenen rapistunut, ja ajan patinoima, mutta muuten vielä täysin toimiva.
On todella raskasta tuntea vanhenemisen aiheuttama henkinen paino, jonka suurimmaksi osaksi aiheuttavat nuoret ihmiset.
Itse en kiinnitä huomiota kehooni, en katso, kuinka se ulkoisesti vanhenee, koska mieleni on pysynyt nuorena, ja se on erittäin hyvä pointti. Luulen, etten ole ainoa näin kokeva. Ikääntyminen tuo mukanaan paljon fyysisiä koettelemuksia ja muutoksia, jokaiselle eri lailla.
Kuitenkin siirtyminen vanhempaan ikään psykologisesta näkökulmasta katsottuna menee kehon mukaan, ei mielen mukaan, ja tämän moni ihminen hyväksyy. Aletaan elää kuin vanhat ihmiset, kun se ikä tulee? Milloinkas se ikä muuten tulee? Terveys ja vanheneminen (ei ikääntyminen), se on paljolti myös mielen asia.
On todella raskasta tuntea vanhenemisen aiheuttama henkinen paino, jonka suurimmaksi osaksi aiheuttavat nuoret ihmiset. Minulle itselleni ikä ei tuota ongelmaa (ainakaan vielä tässä iässä), enkä tee siitä numeroa, mutta menipä minne vain, jonne ei vanhuksien mielletä tulevan, saa aina kuulla ikään liittyviä kommentteja.
Tällaisia paikkoja ovat esimerkiksi ravintolat, festarit ja vastaavat niin sanotut nuorten riennot ja paikat. Kerrankin ravintolan tiskin ääressä istuessani viereeni tuli nuori neito levein elkein ja kysyi, mitäs se vanhus täällä tekee, mistä hoitolasta karkasit. Vastasin, ai kuka vanhus, tarkoitatko tuota, ja osoitin baarin peilistä näkyvään vanhaa miestä (joka olin minä itse).
No sitäpä juuri, eihän täällä muita vanhuksia näy, neito sanoi. Vastasin siihen, tuon ”vanhuksen” kroppa on vähän reissussa rähjääntynyt, mutta hyvin se kuljettaa nuorta mieltä. Vastasin myös neidon kysymyksen, miksi olen siellä. Sanoin olevani ryyppäämässä, kuuntelemassa musiikkia ja etsimässä nuoria naisia. Siihen neito sanoi, jaa, ja poistui.
Tuo osa, että ”etsin nuoria naisia” oli vai tarkoitettu pieneksi lisäksi neidon tyhmään kysymykseen, eikä ollut totta, vaikka ei olisi haitannut, jos sellainen olisi ilmaantunut. Vastaavia tapauksia on ollut paljon ja erilaisissa paikoista.
Terve ikääntyminen sisältää tietysti asioiden henkisen puolen, joten on tärkeää, että pysähdymme itse ajattelemaan kehon ja aivojen välistä kuilua ja ennen kaikkea otamme huomioon, mitä omat aivot sanovat. Jos keho sanoo, että olet vanha, älä usko sitä. Jos uskot ja luulottelet olevasi vanha, tosiaan olet kohta vanha myös keholtasi ja mieleltäsi, ja saatat olla jopa masentunut vanhus.
Kirjoitan tästä vain siksi, että älkää te ”oikeasti nuoret” paapoko meitä ”nuorekkaita” ikäloppuvanhuksina. Voimme olla ikääntyneitä nuoria, mutta emme vanhuksia, ainakaan kaikki. Ne, jotka haluavat olla vanhuksia, jopa nuoria vanhuksia, olkoot. Se on heidän asiansa.