Mielipide | Evakon runo nykypäivän pakolaisille

Historiamme voimaannuttamina muistamme nyt oman aikamme pakolaisia kaikkialla maailmassa. Yli 100 miljoonaa ihmistä elää sotien synnyttämän turvattomuuden ja tuskan keskellä. Runo on kirjastani Lapsen Vuoksi (Vuoksenrannan pitäjäseura 1999).

Mesimarja

Pakolaisena Pohjanmaalla en halunnut olla evakko. Tahmea itku pihkaa poskillani. Jäätyneet silmut ruskeissa puissa. Minä halusin kotiin.

Sodassa kaatuneen isäni housunlahkeista tehty takki on musta. Osasin pukea. Joka aamu minä lähdin. Minulle naurettiin.

Kuljin tuntematonta tietä, tulosuunnan muistaen, rautatieasemalle päin. Kyllä ne tulevat perästä, äiti ja siskot.

Lopetan tämän hulluuden. Lopetan sodan.

On päästävä kotiin. Koskee ja kirvelee. Evakko-sana polttaa ja uuvuttaa ja siirtolainen.

Väsyin ja uuvuin. Jalka ei noussut. Äiti ei tullut – eivätkä siskot.

Istun pientareella – sodan raiskaama rääpäle. Kuitenkin lapsi. Surulliset silmät näkivät. Käsi löysi.

Mesimarja – katsokaa!

Ja lapsi palaa toisten luo. Tietämättä oppineensa pettymyksen syvyyden, unohduksen lohdutuksen ja löytämisen ilon.

Siitä on yli viisikymmentä vuotta. Ja yhä on kesä. Lapsi näkee ja lapsen käsi löytää yhä.

Kirjoittaja on Sysmässä asuva kirjailija ja kuvataiteilija.