En epäile hetkeäkään, etteivätkö lääkärit tahtoisi tehdä parhaansa vastaanotolla edessään istuvan terveydestään huolestuneen asiakkaan parissa. Useimmiten päästään hyvään tulokseen, vuorovaikutus toimii ja oireille löytyy selitys ja lääke, johon on riittävästi vahvistettu uskomusta sen vaikutukseen, että toipuminen käynnistyy.
Lieneekö vain toisinaan mahdollista, että lääkärillä ei ole nykyisten terveydenhuoltojärjestelmien puitteissa mahdollisuutta antaa parastansa.
Jos asiakas tulee uudestaan vastaanotolle, koska aikaisemmat tutkimukset eivät ole tuoneet vastausta hänen oireisiinsa, mielestäni ei ole asiakkaan paranemisen kannalta tuloksellista, että lääkäri tiuskaisee kärsimättömänä (kuten vierellä kulkijana havainnoin): ”No mitä tutkimuksia sinä tahdot, että minä vielä sinulle määrään?”
Keksii sitten jonkin verikokeen päästäkseen asiakkaasta eroon. Mitä asiakas tekee, kun nekään tutkimukset eivät tuoneet mitään selitystä ja oireet jatkuvat. Ainakin hän jää yksin huoliensa ja pelkojensa kanssa stressaavaan tilanteeseen, jossa oireilla ei ole mahdollisuuttakaan väistyä.
Ihmisyys meissä ohitetaan.
Hän ei ole tullut kuulluksi, hän ei saanut parantavaa kosketusta, ei ystävällistä huomiota, ei paranemiseen suuresti vaikuttavaa huojentumisen kokemusta. Kohtaaminen tietokoneen ääressä askartelevan auktoriteettisen valkotakkisen kanssa oli kliininen.
Olemme jokainen vastuussa itsestämme ja aika pitkälle siitä, miten voimme. On tilanteita, joissa joudumme kaaokseen ja tarvitsemme apua. Jos vastaanotolla ei onnistuta kääntämään ajatuksia pois oireiden tarkkailusta, ne voimistuvat. Tutkijat kutsuvat ilmiötä nosebovaikutukseksi.
Plasebovaikutus puolestaan suuntaa ajatuksemme paranemiseen. Lääkärin hoivaava ja aidosti välittävä huolenpito ei ole ollenkaan turha asia.
Se suuntaa mielemme korjaamaan kehomme tilannetta aivan samalla tavalla kuin saatuamme tikit vertavuotavaan haavaan kiirehtivät solut kuromaan haavaa umpeen. Elimistö itse auttaa paranemisprosessissa, lähettää paikalle tulehdusta estäviä valkosoluja.
Lääketiede on edistynyt huimasti, tutkimusmenetelmät kehittyneet ja lääkkeiden vaikutuksiin paneuduttu. Emmekä silti tule kuntoon.
Ihmisyys meissä ohitetaan. Meiltä ei kysytä pysäyttäviä kysymyksiä, joista huokuisi välittäminen. Millaista on olla ihminen sinun omassa elämässäsi, tuossa kehossasi? Jos sinulla olisi keijukaisen taikasauva, mitä toivoisit? Mikä sinulle on tärkeää? Mitä pelkäät? Kenen kuolema sinuun on vaikuttanut eniten? Tunnetko itsesi hyväksytyksi? Kuulutko joukkoon?
Kirjoittaja on heinolalainen.