Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mielipide | Unikeko-imagoa voisi hyödyntää Heinolassa paremmin

Hienoa että Heinolassa kunnioitetaan perinteitä Unikeon valinnassa vuosittain. Unikeko sopii hyvin kylpyläperinteeseen ja kesäkaupunkiin, kiitos Heinola-Seuran.

Valitettavasti tapahtuman hyödyntäminen jää vain valintapäivään 27.7. Kun minut aikoinaan valittiin Unikeoksi, yritimme ideoida seuran hallitukseen kuuluvan Kalevi Peltolan kanssa Unikeon hyödyntämistä vuoden varrella. Oli esiintyminen torilla, kesäteatterin kahvitustiloissa ja jossakin kaupungin tilaisuudessa.

Järjestettiin myös tilaisuus valituille Unikeoille, jossa yritettiin hyödyntää Unikekojen kokemuksia ja ideoita tapahtuman kehittämiseksi Heinolan parhaaksi. Ei ole vielä löytynyt pysyviä, toistuvia hyödyntämistapoja.

Vuosien varrella valitut Unikeot voisivat liittyä Heinolan Seuran jaostoksi, jonka puheenjohtaja seuran ja kaupungin kanssa kehittäisi ja hyödyntäisi Unikekoa tapahtumissa.

Torilla voisi järjestää Unikeon iltamarkkinat, jotta unikeot ehtisivät. Kumpelissa tai Tukkijätkässä voisi järjestää Unikeon tanssit, tietysti yöpuvut päällä kaikilla.

Unikeko voisi esiintyä valituissa kaupungin tilaisuuksissa, joissa olisi ulkomaisia vieraita. Kesäteatterissa esiintyminen toisi myös paljon julkisuutta. Unikeon nimen käyttöoikeuden markkinoinnissa myöntäisi Heinola-Seura. Myös Unikeon valintaperusteita kannattaisi tehdä tutummiksi.

En tarkoita, että kaikkia näitä ideoita pitää toteuttaa, näistä pitää valita pari parasta vuosittain toteutettavaksi. Toivon, että Unikeko-perinteelle ei käy samanlaista kohtaloa kuin ”Suomen Joulupuukaupungille”. Se unohdetaan. Molempia pitää kehittää ja hyödyntää.

Kirjoittaja on Unikeko vuosimallia 2008.