Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mielipide | Olemmeko kadottaneet ilon elämästämme?

Olin kirjamessuilla. Siellä käynti kannatti, sillä eräällä osastolla oli toiveiden puu, johon ihmiset saivat kirjoittaa toiveensa. Ihmiset toivoivat rakkautta ja rauhaa ja sitä, että ihmisten yksinäisyys poistuisi. Ihmiset toivoivat terveyttä, parempaa elämää, ystävää yksinäiselle. Joku toivoi saavansa töitä.

Ihmiset toivoivat asioita, joita me varmaan kaikki toivomme. Yksi toive oli kuitenkin ylitse muiden ja läikähti syvällä sydämessäni. Se oli pienen kolmevuotiaan lapsen toive.

Tämän lapsen toive herättäköön meistä jokaisen miettimään, minkälaista elämää me parhaillaan elämme, sillä tämä lapsi toivoi vain yhtä asiaa, iloisuutta. Lyhyesti ja ytimekkäästi.

Tämä lyhyt, mutta paljon puhuva sana vie meidät elämämme syvimpien tarkoitusperien äärelle. Vasta elämän ensi askeleitaan ottava kolmevuotias lapsi herätti meidät aikuiset ilon lähteille.

Kuinka paljon tuo yksi sana voikaan pistää meidät miettimään nykyistä, yhä kylmemmäksi ja tunteettomammaksi käyvää elämäämme. Tämä lapsi syntyi juuri silloin, kun asetimme maskit kasvoillemme. Tämä lapsi ei nähnyt ilmeitämme, hän tavoitti vain silmämme, mutta nauravat ja iloiset kasvomme jäivät tältä lapselta piiloon.

Vai nauroimmeko me lainkaan? Onko korona-aika vienyt elämästämme ilon? Tuo yksi ainoa sana, joka oli kirjoitettu vaaleanpunaiselle pienelle paperilapulle, pelasti koko kirjamessuilla käyntini. Kiitokset sinulle pieni ihmisen lapsi, kun herätit meidät.