Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mielipide | Vetoomus Jyrängön päiväkodin puolesta

Heinolan kaupunginvaltuusto käsittelee joulukuussa 2022 esitystä Jyrängön päiväkodin lakkauttamisesta. Me Jyrängön lasten vanhemmat pyydämme tulla kuulluiksi tässä asiassa, sillä päiväkodin tulevaisuus vaikuttaa suoraan meidän ja lastemme arkeen ja elämään. Pyydämmekin valtuustoa harkitsemaan päiväkodin tulevaisuutta tarkasti ja ottamaan päätöksessään huomioon tässä vetoomuksessa esitetyt näkökulmat.

Ensinnäkin haluamme nostaa esiin, että hyvinvointisuunnitelman 2021–2025 strategiassa yksi Heinolan kärkitavoitteista on, että lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointi turvataan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Myös maakunnallisen lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman mukaan lasten mielen hyvinvointia ylläpitävät perheen toimiva arki ja sujuvat peruspalvelut.

Oman alueen päiväkodilla on valtavan suuri merkitys sitä käyttävien perheiden arjen toimivuudelle. Päiväkodin sijainti vaikuttaa vanhemman tai vanhempien työmatkoihin ja jaksamiseen, lasten hoitopäivän pituuteen sekä siihen, millä kulkuvälineellä matkoja kuljetaan. Päiväkotiverkkoselvityksen perusteella Jyrängön päiväkoti sijaitsee juuri oikeassa paikassa suhteessa lasten asuinpaikkaan.

Toiseksi kannamme huolta, pystytäänkö päiväkotiryhmien lapsikoot tosiasiassa pitämään pieninä suuremmissa päiväkotiyksiköissä. Onko valtuustossa varauduttu esimerkiksi tänä vuonna muuttuneen vanhempainvapaauudistuksen vaikutuksiin? Uudistuksen ennakoidaan tuovan lapset päiväkotiin yhä nuorempina, mikä vaikuttaa varhaiskasvatuksen hoitajamitoitukseen, sillä pienemmät lapset tarvitsevat suhteessa enemmän hoitajia.

Täydet – ja etenkin ylitäydet – lapsiryhmät vaikuttavat sekä lasten että varhaiskasvatuksen henkilökunnan jaksamiseen. Pienet lapsikoot lisäävät tutkitusti lasten hyvinvointia.

Kolmanneksi korostamme, että lapsiperheitä muuttaa nykyäänkin Jyränköön, koska alue on lapsiperheille houkutteleva luonnon, sopivien asuntojen ja palveluiden läheisyyden vuoksi. Heinolassa pyritään lisäämään keskustan elinvoimaisuutta, mutta monet lapsiperheet suosivat rauhallista asuinympäristöä keskustan liepeillä. Jyränkö on juuri tällainen alue, ja sinne on tänäkin vuonna muuttanut perheitä myös suuremmista kaupungeista. Kuinka paljon lapsiperheitä päättää tulevaisuudessa muuttaa Jyränköön Heinolan ulkopuolelta, jos alueen päiväkoti lakkautetaan.

Neljänneksi muistutamme, että jos Jyrängön päiväkoti-ikäiset lapset kulkevat Elämänkaaritalolle tai mahdollisesti Kailas-talolle pyörällä tai jalan, on varmistettava kevyen liikenteen väylien turvallisuus koko matkalla. Mitä vaihtoehtoja autottomilla vanhemmilla on selviytyä lasten kuljetuksesta? Nykyiset bussilinjat eivät kulje Elämänkaaritalolle. Mikä on kustannusarvio uusille bussilinjoille ja muiden bussilinjojen tihentämiselle niin, että lapset ja vanhemmat pääsevät päiväkotiin ja takaisin ilman kohtuutonta lisäystä päiväkoti- ja työmatkojen kestoon? Miten pitenevät päiväkoti- ja koulumatkat sovitetaan yhteen Heinolan ilmastotavoitteiden kanssa? Matkan pidentyessä yhä useamman on turvauduttava autoon, etenkin jos julkinen liikenne ei toimi sujuvasti.

Jyrängön päiväkotilapset vanhempineen ovat olleet tyytyväisiä päiväkodin toimintaan. Pyydämme valtuustoa vakavasti harkitsemaan näitä vaihtoehtoisia ratkaisuja Jyrängön päiväkodin tulevaisuudelle:

1) Päiväkodin remontointi.

2) Jyrängön koulun tilojen yhteiskäyttö koulun ja päiväkodin tiloina. Pyydämme perinpohjaista selvitystä ja kustannusarviota tästä vaihtoehdosta.

3) Viipaleratkaisu: kevyt rakennus, joka on nopea toteuttaa ja kiinteää rakennusta edullisempi. Viipalepäiväkodin tarvetta voi tarkastella lapsi- ja taloustilanteen mukaan esimerkiksi 10 vuoden välein, jolloin vältytään taloudelliselta sitoutumiselta vuosikymmeniksi.

4) Lisäaikaa nykyiselle päiväkodille. Jatketaan päiväkodin toimintaa toistaiseksi, ja tarkastellaan tilannetta uudelleen 5–10 vuoden kuluttua. Näin nähdään perhevapaauudistuksen, muuttotilanteen ja alueelle kaavoitetun uuden hypermarketin todelliset pitkäaikaiset vaikutukset varhaiskasvatuksen tarpeisiin ennen kuin tehdään lopullisia ratkaisuja.

Pidättehän meidät asukkaat ja lapsemme mielessänne Jyrängön aluetta koskevissa päätöksissä.

Kirjoittajat ovat Jyrängön lasten vanhempia.