Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mielipide | Kalkkiviivoilla puolueiden päätöksentekokyky alkaa heilua

Vaalikauden kalkkiviivoilla puolueiden päätöksentekokyky alkaa heilua lähestyvien vaalien vuoksi. Vaikeissa asioissa päätä työnnetään pensaaseen muistamatta, että käpertyminen ei yleensä auta.

Ihmiset haluavat tietää päättäjien mielipiteitä. Juuri arvoista pitää keskustella. Se tuo sisältöä politiikkaan, kun tiedämme mitä eri arvopohjalla olevat ihmiset ajattelevat.

Meillä on tullut yhteiskuntaan ihmeellinen henki. Kun henkilö sanoo julki mielipiteensä, joka on jonkun vähemmistön näkemystä vastaan, hänet leimataan suvaitsemattomaksi ja ahdasmieliseksi. Suvaitsematon en ole. Seison omien arvojeni takana ja tuon niitä tarvittaessa julki

Ajattelen, että jokainen tähän maailmaan syntynyt lapsi on yhtä arvokas ihmisenä. Hän syntyy tänne ilman omaa tahtoaan tai ansiotaan. Tärkeintä on, että lapset saavat turvallisen ja rakastavan kasvuympäristön. Rajat ovat rakkautta.

Koti antaa nuorelle elämälle pohjan ja perustan rakentaa omaa elämää toivottavasti mahdollisimman onnellisena ja ihmisarvon kokevana. Minun arvioissani lapsi syntyy ihmiseksi ja on joko poika tai tyttö.

Translakia on valmisteltu sille joukolle, ketä se koskettaa, mutta epäonnistuttu täysin. Lakia ei ole valmisteltu vain transsukupuolisille, vaan se on täynnä porsaanreikiä laajemmalle lain väärinkäytökselle.

En myöskään ymmärrä, että eduskunta ihmisten arjen vakavien haasteiden keskellä kuluttaa aikaa valtiopäivien viime metreillä päivästä toiseen lainkäsittelyyn, joka on ollut tiedossa hallitusohjelman teon yhteydessä. Tässä maassa on isompiakin ongelmia ja kiireellisempiä asioita ratkaistavana.

Nyt pitäisi keskittyä olennaiseen ja käyttää kaikki energia ja keinot ihmisten, yritysten ja koko Isänmaan selviämiseen yli haasteellisen ajanjakson.

Samaan aikaan kun ihmiset saavat useiden satojen eurojen sähkölaskuja, kuhafile maksaa lähes 50 euroa kilo ja yritykset kipuilevat nousseiden energia- ja raaka-ainekustannusten kanssa, niin eduskunnan käytävillä pohditaan päivästä toiseen, kuinka monta kertaa vuodessa ihminen voi vaihtaa sukupuolta?!

Yksi hyväksyy, että maksimissaan kerran vuodessa – toinen ei olisi laittamassa mitään rajoituksia. Valiokunta päätyi esitykseen, missä lisättiin pykälä, jonka mukaan sukupuolen voi korjata väestötietojärjestelmään korkeintaan vuoden välein.

Anteeksi mitä? Olen sanaton. Itselle sukupuoli ei ole koskaan ollut "minusta tuntuu" päätös.

Lakiesityksen mukaan sukupuolen vaihtamisesta vastuu jätetään pelkästään yksilölle ilman lääketieteellistä kontrollia. Ministeri Krista Kiuru (kd.) totesi eduskunnan kyselytunnilla, että sukupuolen valinta on henkilökohtainen asia ja päätettävissä. Minulle laissa on kohtia, joita en ymmärrä.

Maallikkona joudun kysymään myös lapsen oikeuksien perään. Esityksen mukaan henkilön vanhemmuusnimike voidaan muuttaa väestötietojärjestelmään vastaamaan vahvistetun sukupuolen mukaista nimikettä. Esimerkiksi lapsen synnyttäneen ihmisen äitinimike voidaan muuttaa isäksi, jos henkilö korjaa sukupuoltaan.

Tosin taitavat nykymenolla isä ja äiti nimikkeet olla myös katoava luonnonvara. Itse toivon, että kansankunnan hienoja perinteitä ei kadoteta.

Kirjoittaja on asikkalalainen ex-kansanedustaja ja eduskuntavaaliehdokas (kok.).