Meillä asiat ovat hyvin. On ilmainen koulutus, sähköä ja vettä. Ulkona ei tarvitse pelätä, eikä taivaalta putoa pommeja. Laulaja Pete Parkkosen kuulin näin hiljakkoin toteavan. Upeaa, että näinä aikoina joku uskaltaa olla noin elämänmyönteinen – uskaltaa myöntää, että olemme monessa suhteessa etuoikeutetun onnekkaita.
Toisen ilonaiheeni löysin Tiede-lehdestä (1/2023): Jyväskylän yliopiston apulaisprofessori Pekka Mertala kollegoineen perehtyi älylaitteiden käytön seurauksiin opetuksessa. Vain neljäsosa lapsista hyötyi, ja nämä olivat sellaisia, joilla valmiudet olivat jo valmiiksi hyvät. Laitteiden mahdollisuuksia ei Mertala kokonaan kieltänyt. Hän vain totesi oppimisalaa vaivaavan niin sanotun positiivisuusvinouman, eli esille ei nosteta tutkimustuloksia, joissa hyötyjä ei havaita.
Elämänmyönteisyys ei saa peittää, eikä tosiasioita saa kieltää. Totuuden etsintähän on aina ollut osa elämää, ja se on hyvin monialainen ja -selitteinen asia. Siihen kuuluu voimaannuttavana tekijänä leikkimielisyys.
Maailmanlaajuisten kriisien ja vallitsevan suorittamisen kulttuurin ei saa antaa kapeuttaa ajatteluamme ja elämäämme. Kasvatusvastuuseemme kuuluu myös vastuu tulevien sukupolvien elämästä.
Keskitysleirien selviytymistarinat ovat olleet meille vahvana todistuksena ihmismielen piilevistä ja käsittämättömistä voimavaroista. Niitä tulisi muistaa ja palauttaa arjen pohdintoihin. Meille on annettu kyky tallentaa ja palauttaa ne mieleen silloin, kun tarvitaan. Meille on annettu kyky ajatella ja punnita kaikkea sitä, mitä meille kerrotaan tiedotusvälineissä. On aika syventyä selviytymisen historiaan.
Optimismi ei saa perustua voimattomuuden optimismiin. Uskonnonfilosofian professori Sami Pihlströmin (SK 1/2023) mielestä Elokapinaa tarvitaan. Jos vain ajattelemme, että kyllä tämä tästä hoituu, se on tie katastrofiin. Pihlströmin mukaan vaikuttaa siltä, että ilmastokriisiä ei voida kokonaan estää. ”Mutta, jos otamme mahdollisimman rationaalisesti käyttöön kaikki tieteelliset, teknologiset ja taloudelliset keinot, voimme ehkä saavuttaa siedettävän lopputuleman.”
Vaikka monessa asiassa allekirjoitan Pihlströmin mielipiteet, olen myös monessa asiassa eri mieltä. Kun hän puhuu ”positiivisuushumpuukista”, en yhdy ajatteluun. Pihlströmin oman kirjan nimi Ota elämä vakavasti. Negatiivisen ajattelun opas oli pieni vitsi. Varmaankin kirjan ainoa, toteaa Tommi Melander, jonka artikkelin Pihlströmistä luin Suomen Kuvalehdestä.
Toivon tämän professorin ja etenkin kaikkien syvällisten toimijoiden ja poliittisten vaikuttajien paneutuvan seuraavaksi positiiviseen elämään ja siihen taisteluun, jota ihmiskunnan tulisi käydä, että Pete Parkkosen tapaisia elämänmyönteisiä vaikuttajia ja toimijoita löytyisi useampia. Kielteisyyttä ja epätoivoa vastaan on taisteltava. Sitä nuorisomme kaipaa ja tarvitsee. Niinhän me kaikki.
Kirjoittaja on sysmäläinen kirjailija ja kuvataiteilija.