Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mielipide | Puolustan fyysistä kirjaa – lukeminen rikastuttaa myös puheilmaisua

Lapsuudenkotini kirjahyllyssä oli kaksi kirjaa, Raamattu ja virsikirja, mutta iso pino gramofonilevyjä. Meillä kuunneltiin paljon musiikkia, toki myös luettiin, sillä tuvan penkillä oli korkeat pinot sanoma- ja aikakauslehtiä.

Seurasin kuusivuotiaana vierestä, kun äitimme opetti kaksi vuotta vanhempaa veljeäni lukemaan. Minä opin lukemaan, mutta veljeni ei. Lukutaito avasi minulle pääsyn lehtien kautta aikuisten maailmaan. Myöhemmin koulumme kirjaston seikkailukirjojen avulla pääsin tutustumaan valtamerien takaisiin maihin ja kulttuureihin.

Jo silloin sain päähänpinttymän, että kodissani pitää olla kirjahylly täynnä kirjoja. Ei minulla mitään jättikirjastoa ole koskaan ollut, parhaimmillaankin puolentuhatta kirjaa, josta määrästä olen joutunut poistamaan kolmanneksen kahdessa viimeisimmässä muutossa, ja yli neljäkymmentä vuotta vanhasta kirjahyllystänikin pudottamaan yhden osan pois.

Kirjahylly on nykykodeissa harvinaisuus.

Kirjahylly on nykykodeissa harvinaisuus. Minulle kodissani oleva täysinäinen kirjahylly tuo enemmän turvallisuuden tunnetta kuin mikään sähköinen hälytysjärjestelmä.

Markkinoille ovat tulleet sähköisesti ladattavat ja äänitallenteina ostettavat kirjat. Hyvä niin, sillä ne näyttävät löytäneen lukijansa.

Mielestäni keskittynyt ja häiriötön ”oikean kirjan” lukeminen rikastuttaa parhaiten myös puheilmaisua. Meillä on lyhyiden someviestien aikakaudella kasvanut kokonainen sukupolvi julkisten tiedotusvälineiden eri tehtävissä, joissa huomaa puheilmaisun köyhtymisen.

Esimerkkinä suosikki-ilmaisut ”mieletön” ja ”hirvittävä”. Kuulee jopa sanottavan ”mielettömän viisas” tai ”hirvittävän kaunis nainen”. Minun nuoruudessani mieletön tarkoitti järkeä vailla olevaa ja hirvittävä nainen rumaa kuin riihen seinästä repäisty piru.

Urheiluselostajat puolestaan hehkuttavat onnistuneita suorituksia hihkumalla ”hyvä veto”, vaikka kuulantyöntäjä ilmiselvästi pukkasi kuulaa, eikä taitoluistelija näyttänyt vetävän mitään perässään tehtyään ohjelmansa loppuvaiheessa kauniin kaksoissalkkovin.

Kirjoittaja on heinolalainen.